30.8.2015

Yöpyjät

Viikonloppujen viikonloppu. The Viikonloppu. Kesän viimeinen viikonloppu.

Teatterifestarit, Muinaistulien yö, Bileet Joka Ilta, täysikuu, elokuun pehmeä valo, taiteilijadokkareita, ravintolaillallisia, ilotulituksia, samppanjaa kylmässä, paljon ystäviä ympäri maailmaa... ja aivan kauhean kauhea flunssa.

Perjantaina vielä sinnittelin punaiselle matolle ja avajaiskulkueeseen kuumeenpoikasessa Catherine Deneuvena ja kipitin iltayöksi kuunvalossa jäsenet painavina Casinolle juhlimaan. Lauantaiaamuna kurkussa oli tikkuinen koivuklapi poikittain ja korvat lukossa. Jopa nenää särki. Ihan kaikkialle sattui.

Olen niin turhautunut ja allapäin kun ihminen olla voi. Tai olisin ollut, ellen olisi katsonut tätä dokumenttia sohvan pohjalla talouspaperitukko sieraimessa, ja muistanut taas, että isompaakin epäoikeudenmukaisuutta on maailmassa havaittavissa.

Jotenkin dokumenttielokuva The Overnighters onnistuu olemaan elokuva melkein kaikesta siitä, mikä Suomessakin nyt puhuttaa. Paitsi ehkä pyöräilijöiden ja autoilijoiden suhteesta. Tai no, tavallaan siitäkin. Kysehän on toisen ihmisen asemaan asettumisesta.

The Overnighters on päällisin puolin elokuva pohjoisdakotalaisesta kaupungista ja omiakin taakkojaan kantavasta pastorista, joka majoittaa kirkkonsa käytäville muutaman vuoden aikana tuhansia työn perässä muuttavia (fyysisesti ja vähän psyykkisestikin) kodittomia miehiä vastoin yhteisönsä tahtoa.

Mutta The Overnighters on myös elokuva kohtaamisista, vieraan vastaanottamisesta, myötätunnosta, työstä ja sen merkityksestä, köyhyydestä, arvottomuudesta, leimoista, luottamisesta, rakastamisen tärkeydestä, perheen merkityksestä, pelosta, vihasta, motiiveista, tiedon puutteesta, kohun himosta, uskon voimasta, uskonnon kahleista, talouskasvusta, lamasta, väliinputoajista, väärin valinneista, pahantekijöistä, hyväntekijöistä ja kuinka kaikki rajat ovat lopulta häilyviä. Harva on läpeensä hyvä tai läpeensä paha. Toivosta ja epätoivosta. Elämisen vaikeudesta.

Istuin tänä kesänä yhtenä iltana juhlapöydässä, jossa jokaista kaunista hiussuortuvaansa myöten menestystä ja vaikutusvaltaa tiukkuva viimeistelty nainen sanoi, että jos HÄN jäisi työttömäksi, HÄN menisi heti hampurilaisbaariin töihin eikä kuormittaisi yhteiskuntaa. "Sä et voi tietää", olisin halunnut kiljua, "sä et voi tietää!!!!"

#jasitmäsanoinniilleettäkerätkäämustikoita.

Ihmisarvo, ihmisyys, inhimillisyys. Meistä jokainen on vähän rikki.

... Miksi me silti potkiskelemme täällä toinen toisiamme?

Elokuva löytyy esimerkiksi Netflixistä. Traileriin tästä.

29.8.2015

Sisters Are Doin' It for Themselves

Mä saan kohta varmaan kenkää siitä kilpailusta...

Sähköpostia kisaorganisaatiolle:

Hei Henni!
Mulla on kamalan huono omatunto, koska äänestin vahingossa juuri itse itseäni (tai siis meitä) mutta kun jotkut äänestäneet viestittivät, että kentät ovat väärin päin (yllä lukee täytä nimi ja s-postiosoite ja alla kentässä on toisin päin, ensin s-postiosoite ja sitten nimi) tai että lomake ei hyväksy s-postiosoitetta, niin minun oli pakko kokeilla! Mutta en epäile hetkeäkään, että meillä olisi mitään vaaraa voittaa, joten ei liene niin katastrofaalista. Ajattelin kuitenkin tunnustaa tämän(kin).
Ystävällisin terveisin,
Anna eli Kirjatoukka

Kuva täältä: Tour de France-yleisöä vuonna 1982, Harry Gruyaert, Magnum Photos

28.8.2015

Yöpyisin



Majapaikkaa vailla Firenzessä?

Monta sataa vuotta vanhan palazzon yläkerrasta aukeaa näkymä Firenzen kuuluisalle Duomolle, Santa Maria Del Fiorelle. Käytävät on asteltu vuosien saatossa kiiltäviksi, ja pohjakerroksen lasiovista pääsee ruutulattiaa pitkin pujahtamaan sisäpihan puutarhaan. Kankaiden kukkaset ovat kuluneita, rahin päällä vanha konjakinvärinen nahka säröilee kuin luuposliini. Omistaja, herra John sanoo, että harvoin kukaan käyttää palazzon keittiötä, vaikka vierailla onkin sinne vapaa pääsy. Minä käyttäisin, riehuisin siellä aamuvarhaisesta yömyöhään. Jos saa Firenzestä keittiön, sitä pitää juhlia!

Kuvat: Welcome Beyond"Le Tre Stanze"
Toscana, Firenze

Lisää kuvia, sitä boheemimpaa puolta löydät Le Tre Stanzan omilta sivuilta.

26.8.2015

Miten rantapöytäkuva syntyi









Tiedättekö, se oli juuri niin kaunista kuin miltä se kuvissa näytti.

Bellevuen ranta Hangossa on uskomaton ilman mitään juhlapöytiäkin.
Se tulvii valoa korkean taivaankannen täydeltä, erilaista, eri vuodenaikoihin. Siellä männyillä on helmat, joilla ne lakaisevat hiekkaa ja rantaheinän välissä tuoksuu kurtturuusu. Ranta on pitkä ja kaareva, sitä reunustavat toinen toistaan suloisemmat pitsivillat ja rannan päässä kalliolla on kuuluisa Neljän Tuulen Tupa.

Mutta tuona iltana oli kaikki vielä astetta ihmeellisempää.

Meri oli vihdoin lämmin, se suuteli nilkkoja kuin hienoin silkki. Ranta on matala, luotu pienten palleroisten ensimmäisiin santaleikkeihin, mutta nyt vesi oli karannut vielä tavallistakin kauemmaksi. Pohjasta nousi hiekkasärkkiä kuin nuottiviivoja aaltojen väliin. Lämpö ei lähtenyt auringonlaskun matkaan. Kynttilät pysyivät liekissä, keskellä merta.

Kuvaidea oli häilynyt Herra Kameran mielessä jo jonkin aikaa, mutta kuvauspäätös syntyi vain muutamia tunteja ennen. Oli siis pärjättävä sillä mitä oli, ja juustoa sai kaupasta. Saimme kävellä aika monta kertaa edes takaisin, ennen kuin pöytä oli paikallaan ja katettu. Ennen kuvaamista taitoimme leipää ja leikkasimme juustoista paksuja kimpaleita leivänpalojemme päälle, nakersimme aprikooseja. Joimme vain vähän punaviiniä, mutta monesta lasista, sillä pöytä sai näyttää siltä kuin juhlapöytä hauskan illan jälkeen näyttää.

Läheisellä villalla oli ystävällä juhlat, ja hilpeä seurue tuli aperitiivien ja sitruunalla ja rosmariinilla täytetyn siian välissä meitä tervehtimään. He juoksivat liidunvalkoisena hohtavien uimakoppien välistä korkeat maljat käsissään eivätkä läikyttäneet lainkaan.

Rannalle harhaili myös muita ihmisiä, kauniita nuoria pareja ja puheliaampia vanhoja pariskuntia. Polkupyörät sujahtelivat ensin ohi, mutta kuului vain hiekan raapaisu, kun ne pysähtyivät tai kääntyivät takaisin. Viereiseltä kalliolta pulahti vierasta kieltä puhuva mies veteen. Päivämatkalla oleva heinolalainen kysyi onko meidän elämämme Hangossa aina tämmöistä. Vastasimme, että vain viikonloppuisin ja joskus tiistaisin.

Rannalla kävi siis vilske, veden pinta rikkoutui monista kuvaajista, kantapäistä sinkosi pisaroita ja nauru kaikui horisontissa vaeltaville valaistuille rahtilaivoille saakka. Toinenkin valokuvaaja oli saanut saman idean ja puuhasi etäämmällä oman pöytänsä parissa. Sitten ihmiset hiipivät pois, hämärän tullen. Me jäimme hetkeksi pimeään. Viimeisen kuvan otti tytär.

Seuraavana aamuna hiekkaa ja steariinia oli kaikkialla. Ja aprikooseja.

Kirjatoukka katsoo keihäänheittoa


Soitin ystävälleni Paku-Villelle (meillä on Pieni Talo Preerialla -niminen avunantosopimus) samalla kun katsoin keihäänheittoa. Paku-Ville sanoi, että aikoo paljastaa kaikille, että mukalukija Kirjatoukka katsoo telkkarista keihästä. Parempi siis, että kuulette sen suoraan minulta.

Mutta siis keihäänheittoon. Jotenkin vielä ymmärrän tuon kepin heittämisen, ja uskoisin pystyväni itse samanlaisiin suorituksiin kuin Ruuskanen ja mikätuontoisenniminytolikaan. Kenialaisen Yegon vetoon en EHKÄ pystyisi. Mutta toi heittäytyminen, toi on paha. Jos mä heittäytyisin tuolla tavalla mahalleni vauhdissa, niin olisin kyllä niin leuka rullalla ja kädet ja polvet veressä ja katki, ettei tosikaan. Nivunen ois siinä se pienin ongelma.

Ei musta ehkä tuu keihäänheittäjää.

No niin, nyt mä puhun jo urheilusta. Kaikesta muusta kunhan ei kulttuurista, yhteiskunnasta ja taloudesta.

Kuva: Vesa Moilanen/ LK/ Seura. Antti Ruuskanen Göteborgissa 2012.

Lukijoiden toivepostauksia, osa 1


Tuommoiset ehdokkuudet saavat tiedättekö ensi-innostuksen jälkeen ihan jäihin. On vaikeaa kirjoittaa, kun kaikki katsovat. 

Tein sen minkä jokainen arvonsa tunteva nainen tässä tilanteessa tekisi. Pyysin lukijoilta apua facebookissa. 

Miksi en ole tajunnut tätä aikaisemmin, teidän toiveenne, aiheenne ja kysymyksenne olivat erinomaisia!

Tartuin kenties helpoimpaan ensin. 

Tarja halusi lukea ruoanlaitosta, uinnista, vaatteista ja koruista. 

Ajattelin alkuun, että aika kevyttä, mutta päästyäni tämän tekstin loppuun huomasin, että ehkä juuri nämä aihealueet, ja linkit jotka jutun yhteydessä jaoin, kertovatkin minusta aika paljon. Jos vaikka mukaan on hypännyt uusia lukijoita. Siis kiitos Tarja. 

Aloitetaan. 

Ruoanlaittorintamalla on ollut aika hiljaista. Ruoanlaittoon käytettävä aika tuntuu korostuneesti olevan pois jostain muusta, jota en kuitenkaan osaa määritellä. Mitä minun pitäisi olla tekemässä? Tämä kysymys taitaa olla minulla elämänmittainen... huokaus... Koen harvoin olevani oikeassa paikassa.

Kesällä Herra Kamera oli keittiövastaavana, mutta se oli poikkeutilanne. Yleensä ruoanlaitosta vastaan minä. Noudatan harvoin reseptejä, mutta innostun niiden lukemisesta ja saan ruokainspiraation päästä kiinni. Meillä syödään kaikkea ja hyvällä ruokahalulla. Meistä kenelläkään ei ole mitään allergioita, eikä juurikaan inhokkeja. Välttelen suuritöisiä ruokia, olen enemmän sellainen Cucina povera-tyyppi. Lapset kysyvät joka päivä mitä on ruoaksi, ja vastaanpa mitä vain, he sanovat nam. Olen siitä kiitollinen ja onnellinen. Paitsi poika ei kyllä aina sano nam, hänen suhtautumisensa ruokaan on niin välinpitämätön, että epäilen vaihdokiksi.
Matkoillamme ruoka on isossa osassa, ja lasten kanssa on ihanaa reissata, kun jaamme maistamisen intohimon. Minä syön aamulla hillovoileipiä, ja lapset tekevät smoothieita, joissa on pinaattia.
Jos mennään lasten ruokailutapojen juurille, niin kerrottakoon, että imetin jokaista riepua vain vähän aikaa ja aloitin kiinteät suolakurkuilla, hapankaalilla ja homejuustolla. Jos joku siis haluaa koittaa samaa.

Nyt kun yöllä satoi niin että heräsin pisaroiden tanssiessa polkkaa peltikatolla, alkoi heti tehdä mieli pataruokia. Kuten vaikkapa tätä.

Uinnista, hmm. Olen uinut tänä kesänä yhden kerran, ja sekin oli hyvin lyhyt, noin parin vedon mittainen pyrähdys ja tapahtui elokuussa. Vesi oli vielä kylmää viileän alkukesän jäljiltä. Kaikista mieluiten uisin täällä. Jollain tavalla vesi olisi kyllä elementtini, en tiedä miksen ui enemmän.

Vaatteita ja koruja olen miettinyt tosi paljon viime aikoina, tai omaa suhdettani niihin, hyvä kysymys! Rakastan lukea muotilehdistä kun ihmiset esittelevät vaatekaappejaan. (Minustakin on muuten tehty aikoinaan semmoinen juttu, Anna-lehteen!) Varsinkin ruotsalaisen Stylebyn tyylitaiturit ovat inspiroivia. Mutta siinä missä he saattavat sanoa omistavansa 30 paria farkkuja, minä omistan yhdet. Ja tässä tuleekin ehkä minun pukeutumisfilosofiani. Minulla on yhdet farkut, ja kun ne menevät rikki, ostan toiset. Minulla on yhdet hyvät ballerinat (lue osat 1 & 2, ja ajattele, kengät ovat edelleen kovassa käytössä!), yhdet halvat ballerinat, yhdet kaupunkinilkkurit, yhdet kahjolla kelillä ulkonarahjustamiskengät, yhdet varvastossut ja yhdet espadrillokset. Pari yläosaa, mustaa. Pari yläosaa, hassua. Kun löydän mieleisen paidan (over size, olkapäiltä putoava, taskut, puolipitkät hihat) pidän sitä kunnes se hapertuu. Ostan usein toisen samanlaisen heti perään. Se lempikaftaanini, se on nyt hapertumisvaiheessa. Mutta kyllä sitä on pidettykin.
Musta villatakki. Harmaa villatakki. Musta mekko. Puolihame. Herra Kameran vanhoja takkeja (hän on takkihullu) ja yksi ihan oma, hieno villakangastakki vaino.seitsonen-mallistosta. Yksi käsilaukku, yksi viikonloppulaukku, yksi pieni matkalaukku. Pari iltapussukkaa. Minulla on todella vähän vaatteita, mutta huiveja paljon. Kaikki alusvaatteeni ovat mustia. Nuorena minulla oli knalli, koska rakastin Lena Olinia elokuvassa Elämisen sietämätön keveys. Monet vaatteistani ovat ikivanhoja, uusia ostan ehkä useimmiten Mrs Jonesilta ja Cosilta, mutta minun ostoksillani ei kyllä kumpikaan eläisi eikä hengittäisi. Nykyään en enää sorru virheostoksiin, vaikka edelleenkin kuvittelen olevani pitkä, pariisilainen nälkäkurki. Herra Kamera yrittää usein saada minut ostoksille ja esittelee kauniita paitoja. "Minulla on jo paita", vastaan silloin.

Rakastan Hangossa sitä(kin), että vaatteeni eivät määrittele minua. Olen aika huithapeli ulkonäköni suhteen, mutta se ei ole ikinä vähentänyt asiani arvoa. Siinä missä täällä kuvittelen useinkin olevani tyylikäs, menen viimeistään Helsingin rautatieasemalla lukkoon. Herranjumala miten vanhat kengät mulla on!

Melkein kaikki koruni ovat helsinkiläisestä koruliikkeestä nimeltä Oz Jewel. Vasemmassa nimettömässäni on kaksi sormusta, mutta niistä kumpikaan ei ole alkuperäinen kihla- tai vihkisormus.  Se oikea kihlasormus, jonka ostimme Maltalta oli ihan hely. Vihkisormus, vanha antiikkisormus on kyllä tallella ja se on kaunis, mutta näihin kahteen nykyiseen olen kiintyneempi. Toisen sormuksen sain Herra Kameralta kai 30-vuotislahjaksi, ja toisen 11-vuotishääpäivälahjaksi. 
Oikeassa peukalossani pidän joka ikinen päivä leveää hopeasormusta. Se on voimasormukseni, ja jo toinen samanlainen, ensimmäisen heitin frisbeegolfatessa jonnekin Hangon metsiin. Sormuksesta jää huikea rusketusraita, jos kesä suo. Teetimme tyttärille rippilahjoiksi samanlaiset sormukset, vain hiukan kapeammat. Niihin on kaiverrettu Gilmore Girls- sitaatit. 

Korvissani minulla on pienet, leveät hopeiset renkaat. Ranteessa kettinkiä muistuttava hopeakoru, josta haaveilin pitkään. Koru (ja peukalosormuksen rusketusraita) näkyy hyvin esimerkiksi tässä vanhassa jutussa. Samaa sarja on olemassa myös kaulakoru. Ketjukorua joskus vaihtelen, minulla on Ozilta myös erivärisistä kivistä koottu helisevä rannekoru, jota rakastan myös. 
Muista koruista eniten käytän Pernille Corydonin nivelsormuksia (vakkaripaikka ohuelle hopeiselle renkaalle on oikean etusormen puolivälissä, ikivanhaa, jo kolhiintunutta Tine K:n mustaa sarvisormusta ja turkoosia Hipanemaa. Kaulakoruista vuorotellen Ajlajkin helmistä ja hapsuista koostuvaa hipahtavaa kaulakorua (joka sekin on jo toinen. Ja musta.) sekä Love Warriorsin intiaaniriipusta. Aika paljon killuttimia kannan ylläni, huomaan.

Tarja, et kysynyt muuten laittautumisesta, mutta kerron silti. Pesen hiukset joka toinen päivä, annan kuivua, kahmaisen löysälle nutturalle. Laitatan raitoja silloin tällöin. En osaa föönata enkä kihartaa. Enkä laittaa luomiväriä, laitan silti mustaa. Laitan myös paljon kajalia silmiin ja huulikiiltoni ovat toffeensävyisiä. Minulla on huono näkö, joten käytän piilolinssejä. Käytän harvoin hajuvettä. Hajuvesiäkin minulla on vain yksi tai kaksi kerrallaan, ne saa valita Herra Kamera. Hänhän se minua useimmiten haistelee.

No niin, siinä sitä taas "kulttuuria, yhteiskuntaa ja taloutta" niin että ropina vain kuuluu. Mä olen niin pulassa.... 

Kuva on vanhemmasta jutusta, yksityiskohta täältä.

24.8.2015

Blok Avards

Kun ehdokkuutemme A-lehtien blogikisassa The Blog Awards Finland 2015 tuli tänä aamuna julkiseksi ja näin samalla muut neljä kategoriaamme esivalitut, oli ensimmäinen reaktioni kaivaa maahan pieni (suuri) kuoppa ja mennä sinne hiljaa makaamaan mullanvarinaan.

Kategoriassa Kulttuuri, yhteiskunta ja talous kilpailevat lisäksemme Kasper Strömmanin Kasper Diem, Koko Hubaran Ruskeat tytöt, Jeanette Öhmanin Livet och L.A. ja Maaret Kallion Lujasti lempeä.

Kuultuani huippusalaisesti ensimmäisen kerran, että meidät on asetettu ehdolle, olin joka tapauksessa ihan varma että on tapahtunut virhe ja että ennen pitkää ehdokkuutemme kuitenkin perutaan. Tai ehkä mitään gaaloja saati awardseja ei ollut olemassakaan. Eikä mitään "A-lehtiä".

Mutta myönnän, että ihan mielettömän hyvältähän se hetken tuntui. Siis edellyttäen, että se olisi totta.

Kulttuuri, yhteiskunta, talous...

Onhan Koko nyt ehkä sata kertaa yhteiskunnallisempi kuin me ja niin timantinkova kirjoittaja ja Maaretin kuva pitäisi olla tunneälyn kohdalla sanakirjassa ja Kasper on niin niin hauska ja Jeanette on Suomen Garance Doré ja ja ja... mikä muuten on talous?

Seuraavaksi soitin mutsille:

K: No nyt ne on laittanu meidät sinne sivuille hillittömän suosittujen tyyppien viereen pällistelemään. Kuolen nolouteen.
M: Ai ketkä? Missä te nyt taas pällistelette? Miksi teidän pitää aina pällistellä?

K: Oonko mä puhunut tästä nyt kaksi viikkoa, oonko?? (Kyllä, olin kertonut mutsilleni ehdokkuudestamme jo ennen julkistamista, olen hirmuisen pahoillani ja ymmärrän jos minut diskataan. Terveisin blogimaailman Martti Vainio.)

K:Voitko mennä katsomaan sinne sivulle, theblogawardspistefi.
M: Noooo voin mä varmaan jossain vaiheessa kun mä ehdin, mä ajattelin nyt mennä pesutupaan ja soitella Kaarinan kanssa. Mut ei siinä mitään, kyllä mä varmaan jossain vaiheessa käyn katsomassa siellä!

K: NO KAI SÄ NYT HEMMETIN ELÄKELÄINEN ehdit käydä katsomassa tyttäres elämän huippuhetkeä (lapset, mitkä lapset)?? Mut siis sun pitää äänestää kanssa.
M: (huokailee) ...onks se kamalan vaikeeta... Voinko mä sitä paitsi muka äänestää kun mulla on sama sukunimi kun sulla? Kun mä oon sun äiti? Mikäs sen teidän blogin nimi olikaan?

K: Sä et oo tosissas... mee nyt vaan sinne blaablaablaaawardspistefi...

(kestää ihan saatanan kauan)

M: No niin, Indiedaysin sivuilla ollaan!

K: ??! Miksi sä et vaan voi mennä theblogawardspistefi?
M: Tää tuli ekana! Ketä mä äänestän?

K: Älä nyt ainakaan ketään Indiedaysiltä... Kokoa itses.
M: Onkos blog koolla vai geellä? Onks awards kaksoisweellä?

(rapistelu ja naksuttelu kestää kauemmin kuin vanha testamentti ääneenluettuna)

M: Täällä ollaan, täällä on joku nainen ja kello ja jotain läjiä. Mut siis... ketä mä äänestän?

TUUT TUUT TUUT

Toivottavasti teidän muiden ei ole yhtä vaikeaa äänestää meitä. Kiitos.
Katsokaa ja ihastelkaa myös muita kategorioita.

P.S. Itsehän äänestin tietysti Kasperia.

Yhtenä iltana vannoisi rakkauttaan




Lauantai-iltana hän kutitti kunnes suostuin
Kantamaan hiekalle sata pientä koria
Nostamaan pukkijalat Bellevuen dyyneille

Pukkijalkojen päälle pöytälevy
Pöytälevyn päälle valkoinen liina
Liinalle pyörimään pulleita aprikooseja
Aprikooseja valaisemaan kymmenen kynttilää
Kynttilöiden valossa leipää ja juustoa
Juuston kanssa punaista viiniä

Siitä se syntyi, juhlakuva meiltä Hangolle, kiitos kymmenestä yhteisestä vuodesta.

Lue lisää: 10 vuotta Hangossa.

Olemme ehdolla The Blog Awards Finland 2015 -blogikisassa, kulttuuri-kategoriassa. Kiitos, jos äänestät.

23.8.2015

Kirjatoukka haastattelee / Le Petit Festival Hanko

Ensi viikonloppuna Hanko sykkii taas, kun rakkaudentäyteinen taidepommi Le Petit Festival tulee kaupunkiin. Ajankohta on mitä taianomaisin, samaan aikaan juhlitaan Hangossa Muinaistulien yötä ja lauantaina kokot täplittävät rantoja ympäri niemennokkamme. Jos mä olisin sä, mä olisin jo täällä.

Napataanpa festivaalin organisoijaa, vastikään Hankoon vakituisesti muuttanutta Mi Grönlundia nutturasta kiinni ja istutaan Gunnarsinrantaan haastattelemaan. (Mi tekee vatsalihasliikkeitä sinisissä bikineissä, Kirjatoukka makaa raukeana peitolla kirja- ja lehtipinon alla. Moleskinesta aukeaa nasahtaen puhdas aukeama, hapuilen kynää käteen.)

K: Miksi Le Petit Festival kannattaa kokea, sano sydämestä?
M: Le Petit Festival on ihan ainutlaatuinen tapahtuma. (Festivaalijohtaja) Vinko Prizmicin vetovoiman ympärille syntynyt 10-vuotias kroatialaisfestari on sellainen rakkauden, rohkeuden ja pähkähulluuden ylistys.

K: Missäs mennään nyt, vajaa viikko ennen festareiden alkusoittoa? Jännittääkö?
M: Vinko ajelee tällä hetkellä pakettiautolla läpi Euroopan ja kohti Hankoa, Happy Funeral-esityksensä rekvisiitan kanssa. Minä hoidan sataa asiaa enkä edes ehdi laskea päiviä. (Mi soittaa välillä puhelun: Hei, nyt löytyi generaattori kaupungintalolle, mahtavaa!) Porukkaa on tulossa Kroatiasta, Saksasta, Ranskasta, Japanista, Yhdysvalloista, Hollannista... Välillä jännittää, välillä itkettää, välillä olen pakahtua innosta ja välillä olen tyynen rauhallinen: me olemme kyllä tehneet kaikkemme, että hankolaiset ja muualta tulevat vieraat saavat kokea jotain ihmeellistä.

K: Mistä festarista saa nyt parhaiten tietoa? 
M: Sivuiltamme facebookissa, niitä kannattaa seurata koko festarin ajan, ja nettisivuiltamme. Ohjelmaa on jaossa Hangossa myös paperiversiona, esimerkiksi kulttuuritoimistossa, kirjastossa ja matkailutoimistossa. Festivaalin aikana meillä on infopiste kaupungintalon aulassa. Olemme itse asiassa rakentamassa siellä jo torstaina, saa tulla tervehtimään!

K: Mistä lippuja saa ostaa?
M: Lippuja saa ostaa NetTicketin kautta, Tias Bok-kirjakaupasta Hangossa ja joidenkin ohjelmanumeroiden osalta vielä oveltakin. Festaripassilla (55 euroa) saa nähdä kaikki kaupungintalon esitykset sekä Kino Olympiassa esitettävät dokumenttielokuvat. Villa Tellinan Tšehov-iltaan, Casinon keikkaillalliselle ja Origon huikealle päätösillalliselle esityksineen liput myydään erikseen. Illalliskortit saa ostaa muuten myös Casinolta tai Origosta suoraan, kannattaa olla nopea, sillä nuppilukuja vahvistellaan parhaillaan. Jos joku ei ehdi Casinon ihanan buffan ääreen, niin klo 22:30 alkaen saa ovelta lippuja pelkästään Mustat Silmät-orkesterin keikalle.

K: Saanko mä sanoa mun suosikit ohjelmasta?
M: No sano, kiva kuulla!
K: No Red Carpet-naamiokulkue tietenkin, koska mä saan esittää Catherine Deneuvea. 
M: Haha, tietenkin. Saat lainata multa mustat hansikkaat jos haluat? Hei kirjoita sinne, että mukaan kulkueeseen pääsee ihan ex temporekin, naamioita on jaossa. Hotelli Regatassa tavataan! Ja nyt saa kerrankin pukeutua ihan niin glamuröösisti kuin haluaa.
K: Sitten Mustat Silmät Casinolla, koska olen suuri fani, kuten lukijamme jo tietävät. Vinkon Happy Funeral, koska Vinko. Ja koska siinä on jotain mekaanisia keksintöjä, joiden luoja on Amélie-elokuvankin tekoon osallistunut Gilbert Peyre! Mikset suostu kertomaan enempää?
M: Täytyy jättää yleisölle mahdollisuus yllättyä.
K: Siitä ehtii vielä kokoillekin, Muinaistulien yö on mun lempparitapahtumia Hangossa.
M: Joo, toivottavasti Hangonpäiviä, Muinaistulia ja Le Petit Festivalia juhlivat porukat löytävät toisensa elokuun yössä!
K: Jatkan vielä: tuo Villa Tellinan Tšehov-ilta ehdottomasti, kuljin ohi kun viulistit harjoittelivat, voi luoja miten kaunista... Ja sun Norsuunluunainen, mä haluan nähdä sut lavalla!
M: Tää onkin viimeinen kerta kun esitän monologini - tai roolileikkini. Haikeaa. 

K: Kerro vielä jotkut tärpit ensi viikonloppuun, jotain, jota me emme ehkä tietämättömyyttämme tajua bongata?
M: Ääh, tosi vaikeaa, olen niin hullun innoissani kaikesta, me olemme saaneet hienon ohjelmiston kasaan... mutta mutta...

  • Tsurukamin TOMOKI -tanssiteos perjantaina, se teki valtavan vaikutuksen kun näin sen Kroatiassa. 
  • Golden gals, niin upea kolmikko, Elsa Saisio, Maija Rissanen ja Marko Puro.
  • Taina Mäki-Ison klovneria-työpaja lapsille lauantaina ja leikkisä esitys sunnuntaina.
  • Jazzenkeli Ines Trikovic, ihan mieletön. Pianistina vielä Mikael Jakobsson, aah.
  • Ja vasta ihan vähän aikaa sitten selvisi, että Anna-Mari Kähärä osallistuu Origon karonkkaan, huippua! 

K: Mi, tästä tulee niiiiiiiiiin hauskaa! Kiitos haastattelusta.
M: Odota, odota, odota! Mä haluan vielä sanoa, että Stevenin (ohjaaja Steven Ditmyer) luento Meisner-tekniikasta kaikille näyttelijäntyöstä kiinnostuneille on aika ainutlaatuinen tilaisuus. Ja mä olen niin iloinen kun varmistui, että saamme Heinz Peter Scherfelin dokumenttielokuvat Kino Olympiaan. Niin kuin Sampsakin sanoi, ne ovat "elokuvia maailman kiinnostavimmista taiteilijoista". Ja ohjaaja on itse paikalla alustamassa!

K: Arvaa mitä? Me ollaan nyt lueteltu joka ikinen ohjelmanumero. Että se niistä tärpeistä.
M: Mähän sanoin!

K: Mitä jos me vain sanoisimme näin: 

  • Osta FESTARIPASSI (55 euroa)
  • Osta liput/ illalliskortit perjantaina Casinolle (55 euroa), Tellinan Tsehov-iltapäivään lauantaina (15 euroa) ja sunnuntaina Origoon päättäjäisbileisiin (45 euroa). 
  • Osta lippu myös Steven Ditmyerin luennolle (40 euroa), mikäli näyttelijäntyön metodit kiinnostavat.
  • Jos tulet muualta, varaa majoitus perjantaista maanantaihin, jos suinkin voit venyttää viikonloppua. Sunnuntai-illasta tulee ihana.
  • Laske irti, heittäydy, lennä.

M: Toi on hyvä! Kiitos Anna. 

Kirjoittelin taustoja tapahtumasta lokakuussa, paikoin ohjelmaan on tullut muutoksia matkan varrella. Ajantasalla oleva ohjelma sekä artistiesittelyt täällä.

22.8.2015

Nainen kuin nainen

Lueskelin tässä bilettämisen ohella syksyn muotilehtiä ja tein itseanalyysiä suurten muotitalojen mainosten perusteella.

En ole Ralp Lauren -nainen, en ole Dior -nainen. En ole millään muotoa Prada -nainen. En ole Louis Vuitton -nainen, en Burberry -nainen, en Mulberry -nainen enkä Valentino -nainen. Miu Miu -nainen olis varmaan makee olla, mutta en ole. Armani -nainen? Naah... Saint Laurent-nainen? Itse asiassa 25 vuotta sitten näytin juuri tolta. Bottega Veneta -nainen? Hui, ei. Balenciaga? Ei.

Boss, Guess, Paul Smith? Ei, ei ja ei. 

Kuka on Guccin uusi pääsuunnittelija, uuupeita vaatteita! (Googlaa: Alessandro Michele.) Silti ei.

Moschino, nope.

Chanel-naista minussa on ehkä toivorikkaasti ajateltuna hitunen, silmän sisärajauksen verran. Olen myös Tom Ford-hajuvesi-nainen, mitä silmänrajauksiin tulee. Alberta Ferretti-nainen? Ollappa! Chloé-nainen, jos 40 kiloa minua vaihdettaisiin 40 senttiin pituutta. Isabel Marant-nainen? Huokaus. On mulla kyllä yks Marantin kaftaani mutta se ei taida riittää...

Analyysin lopputulos? Olen Dolce & Gabbana-mummo. 

20.8.2015

Lihapullakulho

Hei tää oli aika hyvä ja helppo! Helppo varsinkin, koska huijasin.

Ruokakaupassa ei taas olisi voinut vähempää kiinnostaa kokkaaminen, mutta valmistaminen olikin kivaa ja lopputulos kaikille supermieleinen, joten loppujen lopuksi ihan voittajafiilis.

Oikea resepti oli Me Naiset -lehdessä (nro 31, "Vietnamilainen lihapullakulho) ja se oli oikein asiallinen ohje. Vähän vähemmän asiallisille minun versioni.

Osta Korpelan hyviä lihapullia. Kyllä. Valmiita eineslihapullia. Näin vain yhdellä lauseella vapautan kaikki kyökkipiian asemassa kärvistelevät ruokavastaavat.
Laita lihapullat suureen kulhoon "marinoitumaan" kera valkosipulihakkeen, sipulirenkaiden, eri väristen chilien (rinkuloina, siemenineen), kalakastikkeen ja limen mehun. Lorauta hiukan öljyä päälle ja pyöräyttele pari kertaa ympäri, laita jääkaappiin maustumaan.

Tee kastike limen mehusta, pieneksi silputusta kesäsipulista, chilistä, puolesta desistä kalakastikkeesta ja puolesta desistä riisiviinietikkaa. Mausta parilla kukkuraisella ruokalusikallisella ruokosokeria, lisää vielä hiukan vettä. Anna makujen asettua vihannesten pilkkomisen ajan.

Pilko vadille ihania, uuden sadon porkkanoita (ei tarvitse edes kuoria, vain huuhdella!) ja avomaankurkkua pitkinä lohkoina. Lataa vadille myös runsaasti hyvin huuhdottua babypinaattia ja limen lohkoja. Riivi ruukuista yrttejä, kuten basilikaa, minttua ja korianteria. Löysin kaupasta jumalattoman kalliita Reilun Kaupan - ja luomu- cashewpähkinöitä, paahdoin niitä kipposeen. Alkuperäisessä reseptissä oli suolapähkinöitä.

Ihan lopuksi kumoa lihapullat pannulle ja kääntele kuumiksi. Kiehauta vettä ja kypsennä nopeasti vermisellejä pakkauksen ohjeen mukaan, huuhtele kylmässä vedessä ja nosta pöytään.

Kulhoon koottiin ohjeen mukaan ensin vermisellit, sitten kauniisti omiin lohkoihinsa vihanneksia, pinaattia ja lihapullia. Kastiketta ja limemehua ripsottelimme kaiken ylle ja pistelimme poskeemme.

19.8.2015

Rapujuhlat











Niin, ne rapujuhlat!

Ihan joka vuosi ei raaski rapujuhlia järjestää, mutta nyt elämää ja elokuuta juhlistaaksemme soitimme Hangonkyläntien helmeen, Tommenin markettiin ja tilasimme legendaarisen tammisaarelaisen Jannen naapurikaupungissa keittämiä jokirapuja koko konkkaronkalle.

Kutsuvieraina olivat niin ikään legendaariset mutsi ja faija sekä tyttösten pikkuystävätär.

Mustat pilvet kiersivät tiilirotiskoamme, mutta niin vain saimme katettua ulos sinäkin iltana. Ilta-aurinko osui meihin niiaten vaahteran takaa, vai puuhun ripustettu lyhtyrimpsuko meitä lämmitti. Vasta pääruoaksi siirryimme sisätiloihin. Kun aurinko putoaa vierastalon taakse, tulee viileää.

Rapupöytään kuuluu snapsi punainen. Minä en oikein ole kattajasorttia, mutta löysimme oikeansävyisen liinan kapioarkustani. Ostimme lisäksi punaisia kynttilöitä, rapuserpentiiniä ja lyhtyjä. Rapuveitset lainasi Jacob. Viritimme soittimeen vanhoja ruotsalaisia juomalauluja. Moët ja Bollinger tappelivat, Bollinger voitti.

Meillä ravuista pitävät kaikki, mutta hintava herkkuhan tuo vedet kielelle nostattava saksiniekka on. Siksi me mitoitimme ravut alkupaloiksi kera paahtoleivän ja tillin ja jatkoimme syöminkejä grillatuilla pihveillä, kanttarellikastikkeella, höyrytetyllä kukkakaalilla, sekä vihreillä pavuilla pinjansiemenien kera. Onneksi olimme siivonneet ravunkuoret rapulientä varten jo heti alkupalapöydässä, juustojen ja jälkiruokien jälkeen se olisi saattanut jäädä tekemättä!

Sanoinhan, että elokuussa yritän ottaa menetettyä kesää takaisin. Projektin #bileetjokailta etenemistä voi seurata Instagramissa. Ja elokuu on totta vieköön tarjonnut mitä hienoimmat puitteet, kuin kutsuna. Äsken pyöräilimme pojan kanssa koulun kukkatehtävän perässä ympäri Hankoa. Regatanrannassa oli vesijumpparyhmä, rantalentopallopoikia ilman paitaa sekä suppailijoita. Aurinko teroitti hiekalla kököttävät uimakopit liidunvalkoisiksi, heinät heiluivat kultaisina. Joku solahti Tellinan kalliolta uimaan punaisissa bikineissä. Näitä iltoja ei sovi nyt ohittaa, kohta on pimeää ja kylmää noin kahdeksan kuukautta.

Koristekuvioidut Hobstar-juomalasit tekevät niin pöytään kuin pöytää kivan tunnelman, niin kauniita ja säkenöiviä ne ovat. Laseista voi tarjota kylmiä ja kuumia juomia ja ne saa pestä koneessa, joten meillä ne solahtivat ihan jokapäiväiseen käyttöön ja lastenkin lempilaseiksi. Hobstareja myy Haukilahden Mrs Jones. 

16.8.2015

Onneni on ankkuroitu






Aaaaaah tätä lämpöä! Haluaisin vain olla rannalla rannalla rannalla. En ole mikään auringonottaja, mutta nyt tuntuu, että jokainen sentti ihoa kaipaa valon kosketusta. Kaikki kirjani varisevat hiekanjyviä...

Olin filtillä heti aamulla, kävin välillä purkamassa Jonnan kanssa Mrs Jones Hanko Kesäkaupan (voi haikeus ja nyyh!) ja polkaisin kitisevällä, maalipilkkuisella pyörälläni takaisin meren ääreen.

Nämä kuvat ovat kyllä jo reilun viikon takaa, rapujuhlaseurueemme retkeltä. Romantisoinko taas, vai onko ryhmäkuvissa jotain samaa kuin yhdessä kaikkien aikojen lempikuvassani, Henri Cartier-Bressonin sunnuntain viettäjissä Marne-joen rannalla? No, ainakin se oli ainoa syy, että suostuin laittamaan itsestäni uimapukukuvan esille. Ehkä me olemme jonkun lempikuva joskus, jollekin se legendaarinen retkue, joskus sadan vuoden kuluttua? Meillä ei kyllä ollut yhtä hienot eväät kuin vuoden 1938 istuskelijoilla, vain yksi valtavan mehukas arbuusi, jonka Kirjatoukan faija pisti viidakkoveitsellä suuria hymyjä muistuttaviksi lohkoiksi.

Sanon tämän nyt ääneen, koska ikinä ei voi tietää: suuri, pakahduttava haaveeni olisi vuokrata punainen verkkovaja Gunnarsinrannasta edes yhdeksi vuodeksi. Myönnän, että sisustan jo sitä mielessäni. Rakastan sitä rantaa, siitä on tullut minun Shangri-La'ni. Paikka, johon onneni on ankkuroitu.

Rakastan valtavia rahtilaivoja, jotka tanssivat satamaan ihmeellisellä balettitanssijan kepeydellä. Sisäinen kyllikkivillani rakastaa muuten myös Hangon Sataman laivalistoja. Rakastan kallioita, joiden väliin hiekkaranta asettuu kuin tyytyväinen kissa, vähän kerälle. Rakastan aalloilla lautailevien värikkäitä leijoja, jotka kurkistavat kallion yli Tulliniemen tyrskyistä. Rakastan tietysti niitä vajoja. Rakastan myös sitä tuntematonta, joka on ankkuroinut surffilaudan lahdelmaan. Kiitos siitä.

Meren pauhua kauniimpaa musiikkia ei kai olekaan.

Huomio! 1990- ja 2000-lukujen eli ihan juuri tämänkin päivän Hanko-kuvia kerätään tulevaisuuden ihmisille osoitteessa minunhankoni.fi. 

Ja Henri Cartier-Bresson-vainaa, hänen kuviaan saamme ihailla Ateneumissa 23.10. alkaen <3

Villa Solgården




Hangossakin hotellirintamalla on uusia tuulia. Ja ilahduttavaa kyllä, nimenomaan villamajoituksen muodossa. Onhan se monelle haaveiden haave yöpyä vanhassa kylpyläalueen huvilassa, vaikkakin sitten joutuisi tinkimään omasta, yksityisestä kylpyhuoneesta. Villaelämä on toisenlaista elämää.

Vuonna 1905 rakennettu Villa Solgården on suloisessa taskussa keskellä vanhoja hankolaisvilloja, ihan lähellä tenniskenttiä, rantoja, Casinoa ja muuta kuuluisaa kesäelämään liittyvää. Edessä on pieni, rauhallinen puisto ja osoitekin on soma: Tähtikuja 4.

Tänne majoitimme Kirjatoukan vanhemmat rapujuhlien ajaksi. He kiittelivät kaunista sisustusta, kaiken siisteyttä ja raikkautta, suurta pihaa, herkullista ja laadukasta aamiaista, ystävällistä palvelua ja sijaintia. Aamiainen eritoten teki heihin suuren vaikutuksen: terveellinen smoothie äidille, suussasulavia, itseleivottuja kakkuja isälle.

B & B Villa Solgården on avoinna asiakkaille nyt aurinkoisen elokuun loppuun, ja ensi kesänä sitten taas. Solgården on tarkoitettu aikuisille yöpyjille, huoneet ovat kahdelle. Huoneen hinta ainakin meidän varaamassamme huoneluokassa oli 130 euroa yöltä.

Lisätietoja ja yhteystiedot varausta varten: Villa Solgården facebookissa. Pssst, huomaa ensi viikonlopun (21.-23.8.) houkutteleva tarjous!

15.8.2015

Kurkista nyt: KROG ROBA









Haahuilin ajatuksissani Herra Kameran selän takaa juuri kun hän oli käymässä läpi kuvia viimeisimmältä keikaltaan.

Siis missä sä olet ollut??? Ja miksi mä en jo ole tuolla!

Värit melkein pyörryttivät, imeydyin näyttöön kiinni, ohi hänen olkapäänsä ja ahmin smaragdinvihreää ja ametistia.

Voi katsokaa miten kaunis on uuden Hotel Lilla Roberstin ravintola Krog Roba.

Ja kaunis on hotellikin, joka on juuri avannut ovensa vanhaan poliisitaloon osoitteessa Pieni Roobertinkatu. Ravintola levittäytyy siihen helsinkiläisille tuttuun kaarevaan kulmaan, joka pyörähtää Pikku-Robalta Kasarminkadulle. Aulan yhteydessä on myös Pekka Välitalon isännöimä cocktailbaari, Bar Lilla e. Koko uudistuksesta on vastannut arkkitehti Jaakko Puro.

Kiitos kuvienvilautusluvasta Hotel Lilla Roberstin väelle!