21.8.2014

Kukkakaali ja kesämieli













Kesäruokakokeilussa oli yhtenä iltana kukkakaalisalaatti, joka ei sitten kuitenkaan ihan toiminut.
En tosin totellut ohjettakaan, joten syytä siinä nyt sitten vaikka... kukkakaalijumalia?

Rosee ei muuten maistuu enää miltään. Kummallista. Se vaatii sen helteen, eikä ihan mitä tahansa hellettä, vaan semmoisen väreilevän helteen, jossa on sävyä. Siis ei lievä helle, ei kirkkaanvalkoinen helle eikä mikään perushelle. Tänä kesänä roseeviinihelteitä, helmeileviä, oli ne kuuluisat 38 päivää peräkkäin. Hullua, mutta ihanaa!

Aamulla tuijotin kaapin päällä liikkumattomana lepäävää tuuletinta, villasukat jalassa. Ihanko totta tuota tarvittiin? Ja mun kuuluisa viuhkani, se on ihan säpäleinä, niinkö paljon sillä ilmaa piiskattiin?

Roseeviini väljähtyy, väri pakenee käsivarsilta ja sääristä. Heilutan hajamielisesti poskipunasivellintä peilin edessä ja mietin. Jotain on muuttunut. Jotain kääntyy, joku ratasko, natisten?

20.8.2014

Maison Verte

Esittelemme hiukan lisää Herra Kameran taidetta tositoimissa, eli kotien seinillä. Sinne ne kuuluvatkin, elämän keskelle.

Kiitos kuvan keittiön omistajille kuvausluvasta!

Maison Verte
150 x 100
Lambda-vedos alumiinille.

Jos kiinnostuit, ota meihin yhteyttä <3

Lähtöruutu



Kotiinpaluu. Olin ostanut matkalle paperikartan, jotta lapsetkin näkisivät, kuinka heinäkuisen kesäkiertueemme reitti lähti Hangosta itään, kipusi kylkeä pitkin Joensuun korkeudelle, kaartoi keskelle Suomea ja rillutteli sieltä alas länsirannikolle ja lopulta takaisin niemenkärkeen, kotiin. Melkoinen matka, viikossa.

Pihalle päästyämme grillasimme siian, hyppäsimme mereen, hortoilimme sataman humussa. Seuraava reissu oli jo kulman takana, mutta sitä me emme vielä tienneet.

Kaunis fouta-liina on Hangon Villa Himasta.

19.8.2014

Kreivin aikaan













Tampereelta Turkuun yhdeksi yöksi. Ravintola Sergio's, taas. Osaan jo pyytää pöytää salin etuosaan, johon keittiön kolina parhaiten kantautuu ja jossa valkoisista kaakeleista heijastuu Sisilia. Oli ravintola mikä hyvänsä, keittiön nurkasta minut aina löytää. Nuttura ojossa katsomassa ja kuuntelemassa mitä kuuluu sinne, missä kaikki tapahtuu.

Kesäkiertueen viimeinen illallinen. Sitten suuntaamme kotiin. Hotelliyö on järkyttävän kuuma, pieni tuulettimentapainen vispaa ilmaa kuin puolukkapuuroa. Meidän oma, aava ulappamme tulee jokaiselle jo uniin.

18.8.2014

Kultainen uni



Tässäkin kauniissa kodissa on Herra Kameran valokuvataidetta seinillä.

Jos kiinnostuit, jos haluat oman, ota meihin yhteyttä <3

Visavuoren mestari











No nyt mun kaveritkin ovat jo ihan sekaisin näistä meidän reissuista. "Ootteko te Tampereella??", kyseltiin viikonloppuna. Ei, me ei oltu Tampereella, me oltiin Tubeconissa. Ja ei, tää ei ollu se sama reissu kuin se Rauman reissu. Tää oli se kesäkiertue, tai pakomatka, heinäkuun puolessa välissä.

Sori siis jos olette jo ihan sekaisin. Hengailkaa kuitenkin mukana. Sen siitä saa kun jättää Ranskan väliin, tulee Suomi tutuksi. Onneksi!

Ja onneksi olette te lukijat! Käsi ylös, kuka oli se ihana, joka kommenttilootassa muistutti Visavuoresta? Sinnehän me tietysti mentiin, varsinkin kun vihjaistiin, että näytillä on Wickströmin ja Gallen-Kallelan Pariisin aikaa vinttikomeroineen päivineen.

Arvatkaa mikä on MAHTAVAA? Se, että lapset ovat niin isoja, että voimme jakautua joukkueiksi retkillämme. Tänä kyseisenä päivänä joukkueet olivat "ne, jotka haluavat Särkänniemeen" ja "ne, jotka haluavat Visavuoreen". Aika kaksistaan saatiin siitä sitten edetä Valkeakosken suuntaan.

Emil Wickströmin taiteilijakoti Visavuori on kaunis, kaunis. Miten jokainen yksityiskohtakin voi olla niin kaunis... Ja kuinka hurjaa, että ensimmäinen talo paloi pian valmistumisensa jälkeen maan tasalle, ja taas rakennettiin sitkeästi kaunista, vaivaa säästämättä. Talon kyljessä on ateljee, viherhuoneineen, tähtitorneineen, pimiöineen. Wickström oli kiinnostunut ja innostunut kaikesta.

Pariisi-näyttely on Paviljongin puolella. Se on nopeasti kierretty, mutta minusta tunnelmallinen. Opas kertoo vilkkaasti. Viattoman näköisellä päreen palasellakin on tarina. Kaverusten Wickström & Gallén-Kallela yhdessä asuttama koppero on rakennettu oikeassa koossaan huoneen nurkkaan. Se on todellakin pieni kuin kenkälaatikko... Kurkistelen joka puolelta sisään, yritän asettaa heidät sinne, nuo meille niin suuret nimet. Näyttely on esillä vielä tämän kuun.

Jotenkin saattaa ymmärtää, että nämä nuoret taiteilijat aikansa Pariisissa riekuttuaan heräsivät kaipaamaan jotain muuta, joka sitten sikisi eloon heidän taiteensa lisäksi näinä kansallisromanttisina "erämaa-ateljeina". Visavuori oli ensimmäinen, Halosenniemi, Ainola, Tarvaspää, Suviranta seurasivat. Minusta niin Visavuori kuin muutkin mainitut ovat aivan ehdottomasti yhtä merkittäviä ja yhtä kiinnostavia, lumoaviakin kuin esimerkiksi Monet'n Giverny, jossa vierailimme muutama vuosi sitten. Käykää ihmiset!

Visavuoresta jäi käteen muutakin kuin kauneutta ja kaihoa. Jäi kirjaputki päälle, kun muistin, että äidilläni on Lippe Suomalaisen Vuosi Karin kanssa vakikesälukemistossaan. Pilapiirtäjä Kari Suomalainen asutti Wickströmin jälkeläisenä alarinteen punaista taloa, jonne mekin päätalon portailta kurkistelemme. Minkälaista on ollut viettää kesiä tuossa maisemassa?

Samaan syssyyn paahdan sitten läpi Lippe Suomalaisen kaksi muutakin muisteloa, Kari Suomalaisen oman vuosipäiväkirjan samoilta ajoilta, Kari Suomalaisen isän Yrjö Suomalaisen kirjan apestaan Wickströmistä, kirjan Emilin ensimmäisestä kihlatusta, taiteilija Dora Wahlroosista, joka myöhemmin maalasi Wickströmin vaimon Alicen muotokuvan, joka roikkuu Ylätalon salin seinällä...  Ja miten ollakaan jotenkin Renoir, Isäni, Juha Tantun Välimies ja Märta Tikkasen Kaksi menevät jollain logiikalla tähän samaan piikkiin. Huh!

16.8.2014

Syö juo Tampere




Ajoimme Mäntästä yöksi Tampereelle, sillä meillä oli seuraavalle päivälle niillä nurkilla ohjelmaa.

Menimme illalla syömään pihviravintola Huberiin, joka oli rento ja kiva, mutta helteiden takia niin tukala, että kokemus jäi pirteitä alkuruokia lukuunottamatta vähän vaisuksi. Istuimme yläkerran melko käryisellä parvella ja läkähdyimme, niin kuumassa ei ole hyvä syödä. Kävelimme läpi festareita viettävän kaupungin, väistelimme eniten juhlineita.

Seuraavana päivänä sade huuhteli kaupunkia ja ruokakin oli raikkaampaa, Tampereen Kauppahallissa nimittäin.

Ihana Neljä Vuodenaikaa, nyt käy kyllä kateeksi tamperelaiset! Miljöölläkin oli osuutta asiaan, eli nautintoon ja viihtymiseen. Yli 100-vuotias halli lounastajan ympärillä on kaunis kuin koru. Ranskalainen meininki menussa ja muutenkin, lämmin suositus tälle ravintolalle!

Vastapäinen hodaribaari vaikutti listan perusteella houkuttelevalta myös, saman porukan pyörittämä sekin!

Välietappi






Majoitusvinkki Punkaharjun seudulle suuntaaville; matkailutila Naaranlahti. Me emme ole asuttaneet vielä heidän mökkejään, vain pihapiirin B&B-asuntoja, mutta sijainti, runsas aamiainen (köyhiä ritareita!), kirkkaana läikkyvä Puruvesi, rantasauna ja kaikki tilan eläimet ja ihmiset - ihana välietappi pitkällä matkallamme. Jos viipyy ajan kanssa, niin kannattaa kurkata aktiviteettimahdollisuudetkin: esimerkiksi eväsretki ratsain kuulostaa täydelliseltä.

Omistajaperhe on jonkun koivun kautta sukua Kirjatoukalle, mutta jos se tekee jääviksi, niin kuvat puhukoot puolestaan :)