23.11.2014

Sokkotreffeillä

Ihmeellinen perjantai.

Tapasin blogin lukijan, ihan ventovieraan sellaisen.

Taisi olla ensimmäinen sovittu tapaaminen, joka on saanut kimmokkeen tästä asetelmasta. Joskus joku teistä on taputtanut olkapäälle, tunnistanut, mutta tämä oli nyt ihan varta vasten. Tapasimme Akateemisessa, kuinkas muuten. Minä olin tekstitellyt, että minut tunnistaa nutturasta, ja hän taas kertoi, että hänellä on sokkotreffeille sopien punainen kukka rinnassa. Ja olikin! Halasimme heti.

Tämä viikinkikuningattaren näköinen vaalea nainen oli aikoinaan kirjoittanut minulle siitä Emil Cedercreutzin taiteilijakodista (muistatko?), esitellyt sen sanoin ja kuvin meille niin, ettemme voineet muuta kuin kaivaa kalenterista esiin sopivan Satakuntaviikonlopun. Siitäkö se alkoi, Marjaana?

Kun olimme sopimassa joitakin viikkoa sitten tapaamista, sanoin, että tiedän justiinsa minne hänet vien. Kun astuimme Akateemisesta ulos, oli kuivien katujen aamupäivä muuttunut lumipyryä pullistelevaksi siniseksi iltapäiväksi. Puikkelehdimme ihmisten ja autojen välistä Iso-Roballe ja Café Balzaciin. Olimme lumisia, vähän hysteerisiä ja ihan hassuun aikaan ravintolassa. Lounasaika oli jo mennyt, ilta vasta käynnistymässä.

Mutta Café Balzac ei olekaan mikään tavallinen ravintola. Vaan teatteri. Olin käynyt siellä pari kertaa aikaisemmin syömässä melko normaalisti, mutta nyt olimme osa näytöstä. Herra Samuli ei ottanut kuuleviin korviinsa meidän änkytyksiämme tilauksen suhteen, vaan sulloi meidät ikkunapöytään, kaatoi lasit kuohuvaa ja sanoi menevänsä "säikäyttämään vähän serrano-kinkkua kuumalla pannulla". Seuraavaksi istuimmekin jo valtavat vuohenjuustosalaatit edessämme, viinipullo avattuna, rapeaa leipää vieressä valmiina kaapimaan lautaselta herkulliset rippeetkin.

Minä olin aika rikki siinä istuessamme. Sen lisäksi, että olin alkuviikosta menettänyt mummon, olin myös saanut lähetteen mammografiaan, samaiselle perjantaiaamulle. En ollut nukkunut koko viikkoon, ja tapaamista edeltävänä yönä tehnyt kyseenalaisen ennätyksen tunnin yöunilla.

Tuntui, että olin koko päivän kulkenut rinnat paljaana ympäri Helsinkiä puristeltavana. Olin sekopäinen väsymyksestä, itkeskelemisestä ja lopulta helpotuksesta. Silmäripseni olivat ristissä ja hekottelin kaikelle. Mutta Marjaana oli kuin hirveän hauska kallio, jolle oli helppo kertoa kaikki. Aika harvoin ystävyys ehkä alkaa näin raatorehellisissä tunnelmissa.

Ravintolaan tuli pikkuhiljaa lisää porukkaa, vaikka illan yksityisbileetkin jo painoivat päälle. Kaikki mölysivät vieraisiin pöytiin, syötiin mitä saatiin ja myönnetään, maljoja nostettiin. Nauroimme niin, että meinasimme penkeiltä pudota Marjaanan miehen edellisiltaiselle kysymykselle, että mitä jos teillä ei ole mitään puhuttavaa? Hoo!

Lopulta Herra Kamera haki kikattelevan rouvansa ja me lähdimme sohjon keskellä varovasti köröttelemään Hankoon, kun taas Marjaana lähti kolme ja puoli tuntia bussilla toiseen suuntaan.

Elämä <3

Mutta hei naiset, yksi juttu: se mammografiahan on ihan perkeleestä! On pakko olla joku toinenkin tapa! Nyt oikeesti insinöörit!! Kaikenmaailmankännykkäpelitkinsaamiljooniakehitystukia...

20.11.2014

Opa!

Ystävä tuli ihanalta hippilomalta Kreikasta ja toi sieltä pieniä, tajunnanräjäyttävän maukkaita oliiveja ja kaksi maustepussia. Pelkkä toisen tuoksuvan maustepussin avaaminen marraskuisessa illassa toi lämpöaallon kivirotiskoomme: paprikaa, oreganoa, kuivattua sipulia, timjamia, basilikaa...

Päätimme järjestää seuraavaksi illaksi souvlaki-kekkerit. Minä kokkaisin pääruoan, ystävä toisi jälkkärin ja Ouzon. Muu juhlaväki saisi istua valmiiseen pöytään.

Kreikkalaiset vartaat:

Tarvitset ainakin 1 kg naudan ulkofilettä tai lampaan paahtopaistia n. 6 hengelle.Valmistus on aloitettava juhlia edeltävänä päivänä.

Siivoa reilun kilon pala hyvää laatulihaa (minulla oli nautaa) ja leikkaa se kuutioiksi.
Laita isoon kulhoon lihat, oma mausteseoksesi, suolaa, mustapippuria, valkosipulinkynsiä, sitruunanmehua, yrttejä ja reilu loraus oliiviöljyä.
Anna lihojen marinoitua yön yli, käännellä saa kun ehtii ja muistaa. Muista ottaa lihat 2 tuntia ennen kokkailua lämpenemään!

Seuraavana iltana lihat pujoteltiin vartaisiin, ja vartaat nostettiin uunipellille ja kuumaan uuniin.
10 minuuttia riittää! Nosta vartaat folion alle hetkeksi vetäytymään.

Kun uuni on kuumana, sopii siellä tehdä kylkeen eräänlainen talvinen versio kreikkalaisesta salaatista, horiatikista, eli

Tomaatilla ja fetalla täytettyjä paprikoita: 

Sekoita kulhossa tomaattikuutioita, pieneksi hakattua punasipulia, mustapippuria, yrttejä, valkosipulia, silputtuja oliiveja ja murusteltua fetaa. Kiillota oliiviöljyllä, tarkista suola.
Täytä puolitetut ja siivotut paprikat ja paahda uunissa kunnes täytteen juusto saa väriä ja paprikat ovat pehmenneet. Koristele tuoreella oreganolla.

Pöytään katoimme myös kulhollisia paksua jogurttia kastikkeeksi, minttua, sitruunalohkoja, papuja, kurkkulohkoja ja salaatinlehtiä.

Jälkiruoaksi ystävä oli tehnyt kreikkalaisesta jogurtista ja kermavaahdosta moussen, joka oli maustettu mantelirouheella, sitruunalla ja vaniljalla.

Opaaaaaa!

Tämä oli siis eilisen keskiviikon kattaus. Myös tiistaina syötiin hyvin, kun Kotona Hangossa-bloggarit kokoontuivat Minnan kauniiseen kotiin ylelliselle salaatille, jossa oli mm. punajuuria, homejuustoa ja pähkinöitä. Tunnelmakuvia Tarjan blogissa

Kirjarakkautta

Boken om Mademoiselle Oiseau
Tänään hoidin sataa asiaa samaan aikaan, savu korvista kiemurrellen. Olin ehkä lievästi kiukkuisella päällä.

Sitten iltapäivällä, kun tytär oli aikansa vonkunut, pujahdimme yhdessä kylämme kirjakauppaan. Löysin sieltä nätisti odottamassa tuoreen Finlandia Junior-voittajan,  Maria Turtschaninoffin kirjan Maresi: Punaisen luostarin kronikoita sekä uusimman "Neropatin", Dagbok för alla mina fans - Värre än vanligt. Ostin molemmat kirjat lapsille, koska he ovat olleet niin ahkeria. (En tiedä mitään ihanampaa kuin ostella kirjoja lapsille, ja keksin kyllä aina hyvän syyn!)

Sitten jatkoin matkaa esikoisen kanssa kirjastoon. Maresi oli muuten sielläkin vielä hyllyssä, tiedoksi nopeimmille. Mutta se mistä menin aivan soikeaksi, oli upea kirja Boken om Mademoiselle Oiseau. Miten kaunis kirja! Maaginen! En aivan vielä ymmärrä MISTÄ kirjassa on kysymys, mutta SILTI!!

"Mitt i Paris, inte långt från floden Seine, ligger avenue des Temps Perdus. Där, allra högst upp i ett vackert gammalt hus, bor Mademoiselle Oiseau..."

Löysin myös sen upouuden kirjan Coppolasta ja aiiiiika monta muuta ties mitä.

Miten ihminen voi tulla niin onnelliseksi kirjoista? Niin, niin, niin onnelliseksi! Koko keittiön pöytä on nyt yhtä kirjamerta ja me kaikki istumme makaroonilaatikkolautasinemme ja suupielet ketsupissa tässä pöydän reunamilla ja hipelöimme kauniita kansia ja luemme sanan sieltä toisen täältä.


Ja VOITTEKO USKOA, että minulla on kirjastoon noin minuutin kävelymatka ja kirjakauppaan kaksi minuuttia. Ja meren rantaan muuten myös minuutti. Miten voi olla ihmisellä näin hyvin asiat!?

Jäikö nälkä? Katsopa kiva klippi Boken om Mademoiselle Oiseau-kirjan tekijöistä.

19.11.2014

Päivät niin kuin varisparvi






Katsokaa nyt tätä marraskuuta! Kuvat ovat viime sunnuntailta.

Viikonloppu oli aurinkoinen, mutta se meni hiukan sumussa. Tiesimme jo odottaa suruviestiä.
Silti elämä rullaili eteenpäin, eikä tuntunut vaikealta olla monesta asiasta onnellinen, kuitenkin.
Olimme pienen tytön ristiäisissä, saimme herttaisia yövieraita, järjestimme falafelbileet ja ajelimme ympäri tuulista Hankoa.

Olen vasta tajunnut, että vaikka monet ystävämme ovat käyneet Hangossa useasti näiden meidän kymmenen asuinvuotemme aikana, moni on nähnyt vain ihan muutaman korttelin kotimme ympäriltä. Niinpä me yritämme nyt aina mahduttaa vierailuun yhdistetyn kiertoajelun ja -kävelyn. Gunnarsinranta, Tulliniemenranta, Varisniemi, Kappelisatama, Hangonkylän satama (kaffepaussi!) ja Neljän Tuulen Tupa. Vähän säästä ja aikataulusta riippuen, jotenkin noin. Ajamme koko niemen ympäri ja pysähdymme välillä kiipeilemään kallioille.

Hankohan on lähestulkoon saari, vain kapeasta kaistaleesta kiinni mantereessa. Meri ympäröi meitä joka puolelta. Nyt sen tietävät vieraammekin. Kesäisin voi sightseeingin lopuksi vielä vierailla vesitornissa, sitten se viimeistään valkenee, se meren määrä.

Muista myös: Keväällä avattiin huikea luontopolku Suomen eteläisimpään kärkeen!

Otsikosta kiitos Heikki Salolle ja Miljoonasateelle.

18.11.2014

Déjà-vu

Siitä meidän Ranskan matkasta vielä. (Te niiiin tulette kyllästymään tähän aiheeseen!)

Meillä on ollut aina kauhean hyvä säkä majoitusjuttujen kanssa.

Parilla reissulla on ollut apuna matkatoimisto Pamplemousse, jossa tiedetään ja tunnetaan nuo tienoot kuin omat taskut. Silloinkin kun lähdin yksin ihan pienten lasten kanssa kolmeksi viikoksi La Baulen kylkeen, Etelä-Bretagneen (Loire Atlantique), neuvoivat he kädestä pitäen meille miten mennään Pariisin lentokentältä Montparnassen juna-asemalle ja junalla perille sinne Ranskan kainaloon. Muistan myös vähän punastellen öiset paniikkiviestini toimiston sähköpostiosoitteeseen, joihin aamulla aina rohkaisevasti vastattiin Kyllä te pärjäätte. Ja mehän pärjättiin! Pari vuotta myöhemmin olimme Normandiassa.

Sitten on ihan itte vuokrattu taloja, netistä. Ihan ensimmäinen vuokravilla taisi kyllä olla avokätisen ystävän tarjoama reissu Villefranche-sur-Meriin, jolloin pakkasimme vain kapsäkit ja kipitimme perässä.
Eilen viestittelin Draguignan-kesän 2012 vuokraemännän kanssa, että jos vaikka nähtäis cafélla kun olemme kohta taas samoilla leveysasteilla. Jäimme siis ystäviksi, niin hyvin toimi vuokraushommat! Ystävystyin myös erään potentiaalisen bretagnessa vanhaa kalastajataloa vuokraavan pariisittaren kanssa, vaikka emme lopulta hänen taloonsa päätyneetkään. Jatkoimme kuitenkin kirjoittelua ja lopulta tapasimme Punaisen Myllyn kulmilla Pigallessa, hänen kauniissa kodissaan.
Minulla on kalpea aavistus, että vaikka elämä tuntuu vievän meidät aina tuonne Etelä-Ranskaan, niin sisälläni asuu pieni bretagnelainen muija. Myös Biarritzin tienoo kiinnostaa, Atlanti. Entäs sitten Alsace! Paljon on vielä Galliassa nähtävää, muista maista puhumattakaan.
Olen joskus muuten koonnut vinkkejäni talonvuokraukseen, ne löytyvät täältä.

Toissa kesänä meitä potkaisi onni kun eräs ystävällinen pariskunta tarvitsi Hankoa yhtä paljon kuin me Ranskaa, ja tapahtui talonvaihto. Tai etten sanoisi tiilirotiskon vaihto linnaan!

Tämä tuleva joulumatkamme ei olisi ollut mitenkään meille mahdollinen ilman jälleen yhtä elämänlahjaa. Nimittäin kesänaapureita, jotka ovat ostaneet Mougins'sta villan, jonne me pääsemme puikahtamaan.

Kuvituskuvaksi tähän juttuun valikoitui lennossa Fitzgeraldin klassikon, Rivieralle sijoittuvan Yö on hellä-romaanin kansikuva. Silläkin riskillä, että olisi suotavaa, ettei meidän matkamme olisi täydellistä elämää viettävän, täydelliseltä vaikuttavan pariskunnan katkeran tuhon kuvaus :)

Tyttö tuollainen


Jaahas. Tein jo hyvissä ajoin Amazonissa ennakkovarauksen Lena Dunhamin kirjasta Not that kind of girl. Pidin itseäni edelläkävijänä ja ajan hermolla olevana trendsetterinä. Siinä vaiheessa kun kirja lopulta ensin painettiin ja sitten laitettiin matkaan ja kotiovelle aikanaan kannettiin, oli se ehditty jo Otavan toimesta kääntää ja pistää kirjakauppain tiskeille suomeksi! No, ehkä ihan hyvä, jos meidän typsyliisat eivät ihan kaikkea kirjasta vielä ymmärrä. On se vaan Sellainen tyttö, tuo Lena!

17.11.2014

Puhalla ja toivo

Tänään ajattelin, että kuolema on oikeastaan kuin sammuttaisi kynttilän. Jos olen joskus tämän vertauksen jossain kuullutkin, nyt vasta sen ymmärsin. Sitä sammunutta liekkiä ei näe enää koskaan.

Olen kertonut joskus sisukkaasta mummostani. Nyt hän on poissa.

Alle kaksi viikkoa sitten soitin ja onnittelin 94-vuotiasta. Kysyin, mikä on hänen mielestään pitkän iän salaisuus. "Kova työnteko", vastasi mummo epäröimättä. Veljelleni hän oli tosin samana päivänä toisessa onnittelupuhelussa vastannut samaan kysymykseen yhtä painokkaasti "voi ja kerma".

Mummo asui kotona loppuun asti. Viimeisillä voimillaan hän flirttaili ambulanssimiehille, siivosi sairaalahuoneensa ja vannotti läheisiään kiillottamaan kristallikruununsa.

Mummo, you go girl!

14.11.2014

Aalto, joka vieri rantaan.

Me olemme täällä blogissa viime aikoina puhuneet unelmista ja siitä, miten tietää mitä oikein haluaa.

Minulla on koko elämä tästä eteenpäin monilta osin vielä ihan auki ja välillä tunnen olevani maailman keskeneräisin ihminen. En tunnu millään löytävän polkuani, jos sellaista on olemassakaan. Ehkä minut on luotu tämmöiseksi hiukan harhailevaksi, kompleksiseksi Kirjatoukaksi, ehkä se vain kertakaikkiaan on elämäni tarkoitus?

On toki kuitenkin joitakin asioita, joita tiedän toivovani. Ne ovat vain vähän semmoisia pieniä, hienostelevia ja pinnallisia, joita epäilee sanoa ääneen, koska ne eivät liity esimerkiksi maailmanrauhaan, jota toki toivon myös.

Mutta olkoot. Tässä kolme haavettani.

Blogia pidempään lukeneet tietävät ongelmallisesta suhteestani jouluun. Pienet jouluihmiseni ovat murtaneet vuosi vuodelta vastarintaani, mutta silti olen pitkään haaveillut erilaisesta joulusta jossain ihan muualla. Lapset kuitenkin ovat maailman konservatiivisinta kansaa ja ovat halunneet joulun aina kotona, aina samalla tavalla, aina samalla kaavalla.

Olen myös haaveillut siitä, että näkisin Etelä-Ranskan rannikon talvella. Miltä näyttää Rivieralla, kun sinivalkoiset, raidalliset aurinkovarjot on kerätty pois valkoisten kivien peittämiltä rannoilta? Kun espadrillokset vaihtuvat topakoihin kävelykenkiin ja kun Promenade des Anglaisia täplittävät vesilätäköt ja sade piiskaa La Croisetten palmurivistöä? Entä kun tuuli pyyhkäisee rinteiden pikkukylissä läpi turistivirroista tyhjentyneiden aukioiden? Ilman hiekanväristä, kirkasta auringonvaloa, mitä jää Côte d'Azurista jäljelle? Luulen, että jotakin, joka miellyttäisi minua vielä paljon kuumaa sesonkia enemmän.

Rakastan olemista oikeissa paikoissa vähän väärään aikaan. Rakastan tiistai-päiviä enemmän kuin viikonloppuja, toreja ja halleja sulkemishetkellä, bistroja silloin kuin kankaisia lautasliinoja vasta silitetään, epähuomiossa kehitettyä lounashiprakkaa enemmän kuin fiinejä iltajuhlia sekä rautatieasemia, lentokenttiä ja hotelleiden auloja silloin kun en ole matkalla minnekään. Kuten tiedätte jo, rakastan Hankoa sesonkin ulkopuolella.

Me olemme nyt istuneet, laskeneet, jutelleet, varovasti innostuneet ja lopulta yhtäkkiä luopuneet yhteistuumin joululahjoista ja varanneet sen sijaan viisi lentolippua. Asiat, joita tapahtuu lähipiirissä, suorastaan tyrkkivät tekemään nyt haaveista totta, kun vielä voi.

Kaikki tapahtui loppujen lopuksi nopeasti. Vietämme loppuvuoden pienessä kylässä Cannesin yläpuolella.

Ai niin, ja se kolmas haave. Se oli syödä jouluaattona ostereita.

Tiesitkö: Ranskan Riviera oli alunperin, jo 1700-luvun lopussa mutta varsinkin 1800-luvulta eteenpäin, nimenomaan muodikas talvilomakohde. Euroopan aatelisto, venäläiset emigrantit, varakkaat terveysmatkailijat ja varsinkin rahakkaat engelsmannit löysivät tiensä silloisiin pelkkiin pieniin kalastajakyliin ja niiden leutoon, jopa parantavaan ilmastoon. Seuraelämä kukoisti, loistokkaita talvihuviloita, joissa viihdyttiin syyskuun ja huhtikuun välinen aika, rakennettiin kiihkeästi kukkulalta kukkulalle. Monet kuuluisat hotellit olivat kesäkuukausina suljettuina, sillä kukapa nyt kesällä Välimerelle halajaisi. Taiteilijat eri puolilta maailmaa löysivät myös nopeasti Rivieran valon, joka inspiroi heitä ympäri vuoden. 

13.11.2014

Uuni taas kuumana

Huomasin Soppa 365-palvelussa uunifeta-ohjeen, ja siitä se ajatus sitten lähti.

Laita isoon uunivuokaan feta-neliöitä ja lorauta öljyä päälle.

Pilko isoon kulhoon ihan pieneksi hakkelukseksi miljoona tomaattia, erivärisiä paprikoita, punasipulia, pari chiliä, pari valkosipulinkynttä ja pari punttia basilikaa. Mausta suolalla ja pippurilla ja ripauksella sokeria jos tomaatit sitä vaativat.
Laita nyt puolet salsasta fetojen päälle, peitä vuoka foliolla ja tyrkkää uuniin puoleksi tunniksi.

Tarjoa ihanan pehmeä ja tuoksuva juusto uunivihannesten, lopun salsan ja maalaisleivän kera.

Uunivihanneksina meillä oli tällä kertaa pellillinen broccolia ja fenkolia, jotka olivat uunissa kypsyneet öljy-hunajahunnun alla makoisiksi. Päälle ripottelin vielä paahdettuja pinjansiemeniä.

Jos ei tällä yhtä marraskuuta selätetä, niin milläs sitten!

11.11.2014

Mieleinen menu










Kun lauantaina hilluttiin torilla, niin sunnuntaina sitten kokkailtiin Isänpäivälounasta oikein antaumuksella. Ruokahalua nostatettiin pitkällä jalkapallokävelylenkillä (= isän ja pojan äidin mieliksi kehittämä maisemakävelyretki, jossa potkitaan samalla palloa eteenpäin, iänikuisen kentänlaidalla seisoskelun sijaan...). Oli niin ihmeen kauniin hopeaista ja lämmintä, että emme malttaneet millään kääntyä kotiin, ja toki pallo saatiin jollain ilveellä puuhunkin, josta sitä sitten kiipeiltiin hakemaan ja niin se kaksi tuntia kului kuin huomaamatta.

Asiaan eli ruokaan. Alkuruoasta vastasin minä, pääruoasta päivänsankari ja jälkiruoasta lapset.
Kokeilin gratinoitavia, pakastettuja vihersimpukoita, mutta kyllä tuoreista sinisimpukoista olisi saanut mehevämpää. Tässä pakaste-tapauksessa simpukat sulatetaan jääkaapissa hitaasti (1 vrk) ja gratiinimössykkä tehdään leivänmuruista, parmesanista, persiljasta, valkosipulista ja öljystä. Maustetaan suolalla, pippurilla ja sitruunankuorella. Mutta ensi kerralla siis höyrytän sinisimpukat itse, valkoviinissä tietysti ja gratinoin sitten samalla kaavalla.

Pääruoaksi grillasimme (kyllä, täällä eteässä on vielä grillauskelit!) Hangon Täktomista highland-pihvit ja niiden kanssa popsimme pellillisen uunijuureksia.

Pari juustonpalaa ja sitten makeaan.

Jälkiruoan on mummo opettanut meidän Elsalle, ja se menee näin:
Murskaa paketillinen Domino-keksejä ja notkista murske voisulalla ("nokare voita").
Painele massa napakasti vuoan pohjalle.
Sekoita kulhossa crème fraiche-purkillinen, 1 dl fariinisokeria ja yhden limen raastettu kuori.
Vaahdota toisessa kulhossa pieni purkki kermaa (mausta sokerilla) ja yhdistä kermavaahto hellästi ranskankermaseokseen. Vain käännellen, jotta kuohkeus säilyy!
Lusikoi kermaunelma keksipohjan päälle.
Koristele marjoilla ja mintunlehdillä.

Ruoan jälkeen pelattiin vimmatusti Trivial Pursuitia, ties kuinka monta erää.

Facebookin puolella jaoin jo Isänpäivän tai minkä vain sopivan rauhallisen aamun juhlistavan aamupalaherkun, Rachel Koon Eggs in pots, jonka tarjosin vastaheränneelle juhlakalulle tällä kertaa graavilohen ja kuplajuoman kera.

10.11.2014

Torilla tavataan






Tämmöisessä pienessä kaupungissa on asioita, jotka vielä melkein 10 vuoden jälkeenkin yllättävät.

Kuten esimerkiksi se, että kun uusi supermarketti aukeaa, niin se on Tapahtuma, jota juhlitaan monta päivää ilotulituksin, trubaduurein ja kakkukahvein. Muumikin oli kuulemma ja tietysti paljon maistiaisia ja neilikoita erikoistarjouksessa. Tuntui, että koko Hanko oli uudessa kaupassa viikonloppuna, ihmisiä oli niin paljon, etten tiennyt meitä niin paljon olevankaan. Autoja oli parkkerattu rimpsuun Esplanadin varteen, ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Meillä on nyt kaupungissa juustotiski ja Amerikka-hyllyssä Hershey'sin suklaakastiketta.

Ja sitten on kauppatori. Torilla käyntiin on varattava aikaa, sillä torilla tavataan. Hei sinne ja hej tänne, pari sanaa enemmän tuolle ja kalatiskin jonossa muut kuulumiset kaikkien kanssa. Tähän aikaan vuodesta kojuja ei ole montaa, mutta me löydämme etsimämme ja vähän enemmänkin. Palsternakkaa, harmaat villlasukat, 10 siivua graavilohta. Kaikki ne ahkerat kädet mustine kynnenalusineen, siellä ne pakkaavat meille ostoksia kelissä kuin kelissä, kolmena päivänä viikossa.

Nälkä iskee, kaikesta puhumisesta. Torin laidalla on onneksi thai-kärry, josta voi pistellä poskeensa pari tulikuumaa kevätkäärylettä lounaaksi ennen kiihkeää tutustumista luontaistuotekaupan hunajapurkkeihin. Kävelykadullekin pitäisi vielä ehtiä, kynttiläostoksille ainakin. Lauantaipäivä kuluu leppoisasti pitkälle iltapäivään, kori käsivarrella, kauppakierroksella.

Kun on vähän vähemmän, se tuntuu joskus enemmältä, tiedätkö?

Isien päivä, isien päivä

Herra Kamera hukutettiin eilen aamulla lahjoihin ja halauksiin. Jo vuosia sitten on itse sanoitettu joiku Isien päivä, jossa on lehtiä maassa ja kaunista, ja sillä se nukkuva karhu taas herätettiin.

Typykät, jotka taistelevat ajomatkoilla isänsä kanssa autoradion kanavista, antoivat jalomielisesti päivänsankarille tämän lempiradioasemaa julistavan t-paidan. Poika oli itse taitellut koulussa vanhoista pokkareista käteviä kuitti- ja korttitelineitä, ja tehnyt ryhdikkään onnittelukortin. Minulta tai meiltä kaikilta taas oli tuo hurmaavan mestarivalokuvaaja Caj Bremerin Mämmikoiran keittiössä sekä Mrs Jonesin puodista nahkaremmi ranteeseen. Mitäs sanotte, onko Herra Kameran näköistä settiä?

"Caj Bremerin keittokirja on manifesti rehellisen ruoanlaiton puolesta. Yksi Suomen tunnetuimmista ja arvostetuimmista kuvaajista kertoo omalla "Bremerin kielellään" parhaimmista kalaruoistaan, kummallisimmista kokeiluistaan, riemullisista makuelämyksistään ja maukkaimmista piirakoistaan.
Keittokirjassa on mukana myös Bremerin kotialbumikuvia ja ruokamuistoja elämän varrelta: miten ankka johti kreivin luokse yömyssylle, omituisen maitodrinkin syntymä ja joitakin ”kerskuiluja” mahtavista kalansaaliista." - Aalto ARTS Books

Pssst: Instagramissa ihmeteltiin ajan kulua kurkistamalla yli 16 vuoden taakse.

7.11.2014

Bravissimo!






Hahaha, luulitteko te, että me vain elokuvissa luuhattiin koko viikonloppu? Voi pojat, me syötiin kans!

Kun lauantaina vedimme rapean kolmen leffan putken pelkillä perunalastuilla, niin sitäkin ihanampaa oli illalla tälläytyä ja loikkia nälkäisenä kuin susi Itäsatamaan ja Ravintola Makasiiniin, jossa oli sesongin ulkopuolista aikaa värittävistä teemailloista vuorossa Italialainen ilta.

Lähinnä Toscanan alueelta vaikutteita ammentanut menu avattiin lautasellisella ruokahalua herättäviä alkupaloja, joista aavemaisen pieni marinoitu mustekala oli suosikkini. Seuraavaksi gnoccheja ja viiriäistä, sitten polentaa, jänisragua ja ankanmaksaa. Juustolautaselta löytyvän Taleggion isäntä oli käsitellyt päiviä aikaisemmin tryffelilastuilla ja tryffeliöljyllä ja maut olivat uponneet notkeaan juustoon taivaallisessa muodossa. Jälkiruoaksi oli semifreddoa, jäätyneitä vadelmia, mantelilastuja, minimarenkeja ja kuivattua vadelmapölyä. Niinpä! Huolellisesti valitut viinit, tietysti italialaiset, kruunasivat aterian. Nixulla on kaunis tapa marssittaa lopuksi henkilökuntansa esille, he ansaitsivat taas aplodinsa.

Pääkaupunkiseudulta jo neljättä kertaa Hangon Elokuvajuhlille ja Makasiiniin saapuneen pariskunnan kiitoskirjeen sanoin: "Nixun joukkueen taidonnäyte oli melkein maaginen, upein ilta miesmuistiin."

Nixun (eli Kaj-Erik Knichterin, ties kuinka monennen polven hankolaisen ja salakuljettajien jälkeläisen) tiimi avaa kahvilan ja leipomo-konditorian Hangon Vuorikadulle tässä vuoden vaihteessa. Ei enää yhtään harmita, että viinikauppa muutti siitä lukaalista uuteen supermarkettiin ;)

6.11.2014

Elokuvajuhlat. It's a wrap.





Vielä yhteenveto ja arvostelut näkemistämme elokuvista. Melko sellainen ahdistava oli ohjelmisto tänä vuonna, mutta hei, elämä on!

Helsinginkatua pitkin (Suomi) - No mutta tän te jo tiedätte. Nuoruus iski päälle.

Gloria (Chile) - "Eiks tää koskaan lopu?"

Night train to Lisbon (Irlanti, Norja, Ruotsi) - Ainoa asia josta pidin, oli Jeremy Ironsin silmälasit ja nekin menivät rikki. Miten voi olla mahdollista, että KAIKKI muut tykkäsivät, paitsi me?

Twenty Feet from Stardom (USA) - "You have a talent girl, you gotta use it girl!"

Prinsessa Kaguyan tarina (Japani) - "Oih..!"

Ida (Puola) - Esittelyssä kuvailtiin elokuvaa sanoilla "äärimmilleen latautunutta ahdistusta". En mennyt. Herra Kamera meni. Oli kuulemma äärimmilleen latautunutta ahdistusta.

The Lunch Box (Intia) - "Voiko tää pyöriä yhden lounasboksin ympärillä tää koko elokuva?" Kyllä voi.

Menneisyys (Iran, Ranska) - Jos ei oteta huomioon ensimmäisen elokuvan tunnekuohua, joka ei johtunut niinkään elokuvasta vaan hirmuisista flash backeistä, niin tämä oli festareiden paras elokuva. Huh... Mutta yks juttu. Mitä ihmettä on tapahtunut napakalle puolentoista tunnin leffakestolle?? Melkein kaikki elokuvat olivat yli parituntisia, ja melkein kaikista olisi voinut leikata puoli tuntia haahuilua kevyesti pois. 

Joo, ei ehkä ollut Peter von Baghin henki nyt tässä edellä puhumassa kauttani, mutta myönnän aivan auliisti olevani sellainen viihteellinen ja pinnallinen elokuvaihminen. Hirmuisen kivaa oli joka tapauksessa huomata miten kansainvälinen kattaus meidänkin leffamenustamme muodostui. Maailma on suuri, ihmiset pieniä, ja hyvin hyvin samanlaisia joka puolella. Rakkaus, se meidät kaikki yhteen solmii.

Kiitos Hangon Elokuvajuhlien tiimille, huippua minkä tapahtuman taas toitte meidän marraskuuhumme. Kiitos myös iki-ihana Kino Olympia, tästä ja siitä, että olette olemassa ympäri vuoden <3

Peukuta Elokuvajuhlia Facebookissa, niin saat ensimmäisten joukossa tietoa seuraavista festareista ja muustakin Hangon elokuva-annista pitkin vuotta.

Dark & Grey


Ludde vetää Tracy Chapmanin biisiä "For You".


Dark 'n' Grey eli meidän Look like Lou-sarjamme tyylikäs tähtitenori Ludowica sekä taikahuilun äänen omaava laululintunen Riikka S. ottivat yleisönsä Hotelli Regatan aulassa perjantai-iltana Elokuvajuhlien alkajaisten kunniaksi.

Festariväen lisäksi paikalla oli Yle Femman Kollektivet-ohjelman poppoo, joten käsittääkseni huomenna perjantaina tunnelmapaloja ihan liikkuvanakin kuvana. Toivottavasti mun nuoruusmuistelot eivät ole tallentuneet taustalta nauhalle :)

Dark 'n' Gray on tilattavissa erilaisiin tilaisuuksiin esiintymään ja nyt juhlakautena he vetävät pari sessiota pikkujouluihin tai muihin hippoihin valuville väkijoukoille Hangon Hotelli Regatan aulassa. Ensimmäinen lukkoon lyöty päivämäärä on perjantai 12.12. Liput 5 eur. 

5.11.2014

Joukolla elokuviin

Hangon Elokuvajuhlat jatkuvat vielä pari iltaa. Eilen houkuttelin koko perheen katsomaan elokuvaa The Lunch Box. Joku saattaa ihmetellä miten saan kaksi teiniprinsessaa ja yhden Minecraft-koukussa olevan nörttipojan istumaan kanssani läpi intialaisen draaman.

Se on hyvin helppoa. Ensin otan parhaimman tarinankertojaääneni ja kohottaudun koko pituuteeni sanoen kaikuvalla taikasoinnilla "Ajatelkaa... tätä... matkana..!"
Seuraavaksi kiristelen hiukan ruuveja ja sihisen: "Jokainen nyt pystyy istumaan vaikka seipään nokassa kaksi tuntia, vaikka ei niin kiinnostelisi."
Lopulta annan jalomielisesti luvan ostaa aulan karamellitiskistä jotain pientä.

Mutta oikeastaan, houkutteleminen oli tällä kertaa aika helppoa. Meistä on hauskaa olla yhdessä elokuvissa. Elokuva EI ollut esittelystään huolimatta "romanttinen" eikä "komedia", mutta se oli hyvä. Se OLI pieni matka. Ja kuten aina matkoillakin, Herra Kamera hiukan uuvahti jossakin kohtaa, ja otti pienet tirsat.

Koska olen jumittaja, tutkin koko loppuillan Mumbain uskomatonta kotiruokakuljetussysteemiä, dabbawalloja eli kuskeja ja heidän järjestelmäänsä, satojen tuhansien lounasannosten ihmeellistä matkaa läpi miljoonakaupungin kotijoukoilta työpaikoille ja takaisin. Lähettelin asiasta tilastoja ja kiinnostavia linkkejä lapsille Facebookin viestiboksit täyteen. Voi kuinka he lienevätkään tyytyväisiä kun heillä on niin hauska äiti!

Tänään on vuorossa iranilaisen Asghar Farhadin Pariisin liepeille sijoittuva Le Passé - Menneisyys. Mutta sen me katsomme kahden.

Lue lisää: Nyt-lehden elokuva-arvostelu Menneisyydestä.

4.11.2014

Uuniin!

Pitkästä aikaa vähän ruokahöpinöitä.

Haalin maanantaina jääkaapista ja erinäisistä koreista keittiön pöydiltä kourallisen tomaatteja, yhden väsyneen paprikan, sipuleita, valkosipuleita, kurttuisia chilejä viikonlopulta, nahistuneita oliiveja...

Pistin kaikki kaverit lohkoina tai pilkottuina uunivuokaan, paitsi valkosipulin kynnet kokonaisina ja lorottelin öljyä ylle. Maustoin kuivatuilla yrteillä, suolalla, pippurilla ja ihan aavistuksella hunajaa. Hissuttelin uunissa kunnes tuoksu täytti talon, ainekset olivat pehmoisia ja reunat vähän väriäkin saaneita.

Näin syntynyt mössö sekoitettiin napakkaan täysjyväpastaan. Kokoon kylpeneet vihannekset olivat makeita, valkosipulit kuin toffeeta ja chilikin ihan kilttinä.

Edullista, oivallista ja uhkaavalta ruokahävikiltäkin vältyttiin. Nam!

Saa nähdä mikä kokkailukuume iskee kun illalla menemme katsomaan intialaisen elokuvan The Lunch Box. Hangon Elokuvajuhlat jatkuvat vielä viikonlopun päätapahtuman jälkeenkin, torstaihin saakka. 

Tyynyn alle

Jos sinulla on mahdollisuus käydä katsomassa animaatioelokuva Prinsessa Kaguyan taru, käy.

Elokuva on sulokas, haikea ja ihmeellinen. Välillä vain muutamalla siveltimen vedolla kerrottu tarina perustuu yli tuhat vuotta vanhaan japanilaiseen kansansatuun kuuntyttärestä, joka syntyy bambun sydämestä vanhalle pariskunnalle.

Jos sinulla on mahdollisuus lukea Mia Kankimäen kirja Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, lue.

Keväällä hitaasti nauttimani kirja on ollut pitkään aikaan suurin lukuelämykseni. Jostain syystä pistin pitkään vastaan ja vain katselin harvinaisen kaunista kantta avaamatta koko kirjaa. Alkuun päästyäni en olisi halunnut sen päättyvän. Kirja on omistettava, siihen haluaa piirtää ja kirjoittaa, sen sivuja taittaa. Kirja olisi myös mitä viehkein lahja.

Nämä kaksi, elokuva ja kirja, täydentävät toisiaan. Molemmat hulmahtelevat kuin kaksitoista kerrosta värikästä villisilkkiä.

“Pleasing things: finding a large number of tales that one has not read before." 
Sei Shōnagon, Makura No Soshi - The Pillow Book
 ("Tyynynaluskirja", ei suomennettu).


3.11.2014

Marraskuu


"Call me Ishmael. Some years ago—never mind how long precisely—having little or no money in my purse, and nothing particular to interest me on shore, I thought I would sail about a little and see the watery part of the world. It is a way I have of driving off the spleen and regulating the circulation. Whenever I find myself growing grim about the mouth; whenever it is a damp, drizzly November in my soul; whenever I find myself involuntarily pausing before coffin warehouses, and bringing up the rear of every funeral I meet; and especially whenever my hypos get such an upper hand of me, that it requires a strong moral principle to prevent me from deliberately stepping into the street, and methodically knocking people's hats off—then, I account it high time to get to sea as soon as I can. "

- Herman Melville, Moby-Dick

Kuva: Englannin makasiini ja Huokausten Silta, Hanko.