13.7.2014

Mitä odotan, kun odotan kesää?


Nyt sen muistan. Mä en jotenkin osaa puhua kesää.

Odotin taas ihan hulluna venyviä aurinkoisia päiviä ja lukuhetkiä korituolissa pihapuun alla, mutta nyt en kuitenkaan muista mitä siellä auringossa tehtiinkään ja korituolinkin ympärillä on ruuhkaa.

Mitä siis oikein odotin, kun odotin kesää?

Odotin raukeutta, luulen.

En muistanut nälkää, pölyä enkä pyykkikasoja, luulen.

Kun aurinko paistaa, pitää tehdä, pitää mennä. Pitää grillata, pitää rillata. Hellemekko, surffitukka, varvastossu, korikassi. Lakatut varpaankynnet paikataan vauhdissa. Cin cin!

Oma koti on vieras talo kesällä. Sotkuinen ja hiekkainen. Ovesta ei mahdu sisään, kun rantapeitot ja sulkapallomailat ovat tehneet teltan eteiseen. Kookoksentuoksuinen vartaloöljy täplittää kylpyhuonetta. Keittiöni on jonkun kesäihmisen jäljiltä mansikasta tahmea.

Koko maailma puskee mustasta mullasta ja viileästä vedestä hienoa satoa, mutta ei ole kai aikaa kokata. Ei ainakaan sisällä, kun ulkona paistaa vihdoin aurinko. Aurinko! En kuitenkaan halua rantaan, en santaan, en puistojuhliin enkä purjeveneiden kansille. Lyön kuuluisat kantapääni tiukasti maahan niin että sora pölähtää. Seison siis keskellä pihaa, auringossa, enkä tee mitään. Seison ja ihmettelen. Seison, ja ajattelen, että haluaisin olla jossain muualla.

Aikaisin aamulla ukkoskuuro pyyhkäisi yli Hangon. Me päätimme pakata ankanpojat autoon ja lähteä seikkailulle. Kirjatoukan karavaani kulkee itärajalta länsirannikolle suloista siksakkia eikä kukaan, ei kukaan tiedä missä me menemme ja milloin me palaamme.

Voikaa sillä välin hyvin, nauttikaa siitä mitä kesäksi kutsutaan!

Lisälukemista: YLE/ Tove Jansson 100 v. "Suvaitseva muumiperhe ei katso vinoon erikoisempiakaan vieraita. Muumilaaksossa saa olla juuri sellainen kuin on. Siteeraan Nuuskamuikkusta: ”Ne tahtoivat rupatella. Ne olivat kaikkialla. Mutta niiden seurassa saattoi olla yksikseenkin. […] Kuinka on mahdollista, että minä olen saattanut viettää niiden seurassa kaikki pitkät kesät huomaamatta koskaan, että ne antoivat minun olla yksikseni." 

12.7.2014

Kahvilla, vai matkalla




Hotel Klaus K on tarjonnut jo vuosia Helsingin yhdeksi parhaimmista valittua aamiaista. Nyt vieras on mennä ihan mutkalle kun aamiaisia onkin yhtäkkiä kaksi; se perinteinen vahva kotimainen, sekä alakerran Ravintola Toscaninin italialainen.

Viime reissullamme pääsimme ensimmäistä kertaa testaamaan italian herkkuja. Voi kyllä, rakastuin! Jos aamiaisella saa valita keittiöstä pöytään kannettuna varta vaste valmistettua munakasta tai munakokkelia, niin silloin ollaan aika lähellä Kirjatoukan taivasta. (Taivaasta puheenollen, olimme maailman ensimmäiset asiakkaat Klaus K:n Skylofts-kattohuoneissa, mutta siitä lisää myöhemmin!)

Marmoripöydän ääressä, pitsiverhojen varjossa, oikein mieluisassa miljöössä Bulevardin vilinää seuraillen valitsin listalta pinaatti-juusto-omeletin ja hain seisovasta pöydästä sen rinnalle italialaisia kinkkuja ja makkaroita. Juustoakin, hyvää leipää. Jälkiruoaksi vielä aprikoositorttua. Tavallinen kahvi kuuluu toki aamiaisen hintaan, mutta tilasin cappuccinon.

Aamiaisen hinta ilman yöpymistä on 25 euroa, majoittuville se sisältyy huonehintaan. Toscanini tarjoaa nyt tutustumisetuna uutta aamiaista kaksi yhden hinnalla (yhteensä 25 euroa) maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin, ajalla 14.7.-30.7. Suosittelen pistäytymistä, se vastaa melkein yhtä pientä lomamatkaa!

Taidehallin aarre



Taidehallissa 3. elokuuta saakka Heikki Marilan Kukkia ja perkeleitä. Näyttelyn jälkeen ei mikään puska ole enää koskaan entisellään.

Pionit lähikorttelin sisäpihalta. 

10.7.2014

Kylässä Didrichseneillä











Didrichsenin Taidemuseo Helsingin Kuusisaaressa on jälleen avoinna remontin jälkeen. On se vaan niin hieno.

Älä unohda käydä kotikerroksen kylpyhuoneessa, joka on tyrmäävän upeassa alkuperäisessä vaaleanpunaisessa asussaan!

Brygganilla




Marssimme maalausurakan ja loppusiivouksen välissä syömään, ulos, ällistyttävään helteeseen, joka oli jostain siinnyt sillä aikaa kun me sudimme seiniämme.

Purjehtijoiden ja muiden seilaajien Regatta-viikonloppu oli takana, maanantai-illassa oli ylimaallista rauhaa. Seurasimme aurinkoa ja päädyimme Brygganin terassille. Lapset liittyivät yksitellen seuraan omista menoistaan.

Bryggan Itäsataman kainalossa, mastomeren takana on kiva, symppis, jotenkin kreikkalainen tai muuten vaan eteläeurooppalainen. Rento. Kohtuuhintainen. Ja se loilottava ilta-aurinko, onhan se melkoinen valtti!

Iltapalan jälkeen me polkaisimme vielä Herra Kameran kanssa pyöräretkelle, emme saaneet raikkaasta ilmasta tarpeeksemme millään. Ahmimme laskevan auringon valossa kelluvaa kaupunkiamme, joimme männyntuoksuista iltaa. Istuimme tutulle laiturille, kosketimme varpailla viileää vettä.

Aaaaaaaaaaaah, kesäyöt!

9.7.2014

Huokaus

Yläkerran maalausurakka on nyt ohi. Mä en ymmärrä ihmisiä, jotka hilpeästi remppailevat kotiaan, maalaavat seiniä fiiliksen ja sesongin mukaan ja vielä viheltelevät raikkaina raataessaankin.

Mä meinasin tulla hulluksi.

Kun on satanut koko alkukesän, niin pakkoko meidän oli heti helteiden pamahdettua päälle tunkea nuppimme Remontti-Ässä-saaviin ja nukkua pilkullisina läjässä olohuoneen lattialla?

Kylpyhuoneenkin maalasimme, joten peseytyminen oli hiukan hankalaa. Myös siksi, että puolet meidän makuuhuoneemme tavaroista oli tungettu oven ja suihkun väliin. Koska katotkin maalattiin, ja kaikki piti saada alta pois. Jonka siis tajusimme vasta siinä vaiheessa kun kattoja jo maalattiin.

En tiedä mitä olimme ajatelleet siirtäessämme vain muodon vuoksi kaikki huonekalut ja muut romppeet keskelle huoneita ja lähtiessämme Helsinkiin hummailemaan. Luulimmeko todella, että joku kotitonttu olisi sillä välin pakannut tavarat loogisesti banaanilaatikoihin, tyhjentänyt vuoteet ja peittänyt ne muoveilla, suojannut huonekalut ja tehnyt esivalmistelut maalausta varten?

Ja sitten vielä se, että minun nyrpeälle korkeudelleni myytiin tämä maalausurakka koko muun perheen kollektiivisella spanielinkatseella ja sanoilla. "Äiti siitä tulee niin hauskaa, tehdään yhdessä!". Yhdessä my ass.

Jos joku (yhtä torvi kuin me) joskus aloittaa maalausurakkaa, niin annan yhden kuuman vinkin: suunnittele nyt samperi soikoon ensin! (Ja huomioi teinien vaihteleva mielipide maalausurakan hauskuudesta.)

Mutta totta se on: tälläkin sekopäisellä tavalla, koko oman possen käsittämättömällä tsempillä (loppujen lopuksi) ja muutamien ihanien ystävien avustuksella yläkerta on nyt toden totta puhtaan valkoinen ja tavarat jotakuinkin paikoillaan. Muutamaa kylpyammeessa majailevaa jätesäkillistä ei lasketa. Ei ennen sateita tai syksyä. Olen oppinut taas paljon, mm. maalien kuivumisajoista ja lakkabensiinin huumaavista ominaisuuksista.

Mutta sen mä vaan sanon, että mä en koskaan enää maalaa yhtään mitään!

4.7.2014

Riitaa ja siikaa


Mitä tekee pariskunta, joka saa lapset hoitoon, pari-kolme päivää kahdenkeskistä aikaa ja hulppean hotellihuoneen? Rak... Riitelee kiihkeästi, tietysti. Aikamme leukojamme länkytettyämme suutelimme sovinnoksi ja painuimme baariin. Ysi Baari nyt on molemmille tuttu juttu, mutta sen jälkeen johdattelin vielä Kameran huonoille teille nauttimaan kirjallisia drinksuja Llamasiin ja Libertyyn.

Seuraavana aamuna heräsimme lauhkeina kuin lampaat, teimme tahoillamme töitä koko päivän ja palkitsimme ahkerat itsemme illallisella yhdessä kaikkien aikojen lemppareistamme. Niin paljon kuin mekin käymme ja kokeilemme, niin Ateljé Finnellä on aina vakipaikka sydämessämme. Jo pelkkä miljöö saa kehräämään, ruoasta nyt puhumattakaan.

Tällä kertaa jaoimme kolmen ruokalajin ateriamme pääruoaksi siian, joka oli niin mehevää, niin maukasta ja joka ui niin nätisti yhteen seuralaistensa minttu-voisulaperunoiden kanssa. Kuten siiankin, me olimme peranneet itsemme parissa päivässä ruotoon asti, ja oli aika lähteä kotiin.

Pesemään ja maalaamaan seiniä. Mitäpäs sitä ihminen muuta, helteisenä Regatta-viikonloppuna.


30.6.2014

Ei saa häiritä

Mulla ei kyllä riitä huumorintaju tämän kesän kanssa enää tippaakaan! "Aurinko asuu sydämessä", yrittää Herra Kamera. Paskanmarjat, sanon minä. Aurinko saa luvan asua aika vikkelään meidän takapihallamme. Ja silleen kuumasti ja kunnolla, rusotus taivaanrannassa ei nyt enää riitä.

Käsittääkseni täällä kärjenkippurassa on ollut silti sentään hiukan muuta maata paremmat kelit. (Nytkin.) Siltikin sateista ja kylmää. Harmaata. Yritämme olla ahkeria sisätiloissa, muiden töiden lisäksi aloittelemme esimerkiksi yläkerran maalausurakkaa. Kuinka kuolettavan tylsää. Kaikki kiukuttelevat, minä tietysti tempperamentteineni etunenässä.

Astianpesukone on taas hajonnut, mehulasi toisensa jälkeen kaatuu valkoiselle liinalle. Sisäeliöt haluavat askarrella, leipoa, pelata korttia, ja puhua puhua puhua, mielellään kuitenkin hittiputken päälle. Kännykät pimpahtelevat, nappikset katoavat, joka puolella kilisee, kolisee ja rysähtelee. Taistelen kilometrien pituisten päivien läpi tablettien sinistä valoa vastaan heiluttelemalla typeriä kirjoja nyrpistelevien nenien edessä. Poika ei enää pysy ollenkaan paikoillaan vaan loikkii sohvien ja nojatuolien selkämykseltä toiselle. Jokainen jalkapallokaatuminen pitää näytellä olohuoneen matolla uudestaan ja uudestaan. Kaikki on kurtussa, otsaani myöten.

Niin kertakaikkisen halinalleja kuin lapset ovatkin, pieni breikki tulee tarpeeseen. Olemme kiehnänneet kylki kyljessä niin, että olen hiutunut näkymättömäksi. En enää muista mihin lopun ja mistä he alkavat.

Mummo, ota koppi, saat kolme karhunpentua pariksi päiväksi kainaloosi. Me aiomme valahtaa kahdestaan hotellikuplaan, leikkiä tyynysotaa, tilata huonepalvelusta ruokaa hassuihin aikoihin, elää valkoisissa kylpytakeissa ja tohveleissa kiiltävien lehtipinojen alla ja laskeutua vain välillä katukahviloihin tekemään tiskiä, jonka hoitaa joku muu.

Päivän kirja: Mark Levengood, Riemujen rikkaus ja surujen summa. (Koska siinä on se tarina iloisesta äidistä, joka lähetti kortin kuuden viikon Maltan matkalta lapsilleen: "Täällä on aivan ihanaa! Minulla ei ole ikävä teistä ketään!") 

(Paitsi että mulla on jo ikävä teitä <3)

Kirjoituskoneen äärellä




Seuraamme siis kissoja ja kirjoituskoneen ääntä salaisesta puutarhasta sisälle. Täällä asuu myös salaisuus: kotimaassaan vähemmän tunnettu, mutta kansainvälisesti rakastettu ja palkittu suomenruotsalainen kirjailija ja kuvataiteilija Irmelin Sandman Lilius.

Irmelin tuli elämäämme siten, että hänen edesmennyt miehensä, taiteilija, ja toisinajattelija Carl-Gustaf Lilius oli työskennellyt tässä Hangon talossamme 60- ja 70-luvuilla. Löysimme Irmelinin istumasta pienestä galleriasta, Mini-Liliumista,  ja kerroimme mihin olimme muuttaneet. Saimme kopioita vanhoista, mustavalkoisista kuvista ateljee-ajoilta sekä kirjoja, paljon kirjoja tuotteliaan pariskunnan kummankin kynistä.

Myöhemmin tutustuimme myös muihin perheenjäseniin; puutarhaa hellivään tyttäreen, tutkija Muddleen ja hänen mieheensä Guessodiin, taiteilijoita hekin molemmat, sekä heidän kuvankauniiseen Idil Sarahiinsa. Muddlea ja minua yhdistävät aamukävelyiden lisäksi muistot Pariisista, jossa hän asui 15 vuotta ennen paluumuuttoa Hankoon. Puhumme joskus salaa ranskaa keskenämme, silkasta puhumisen ilosta.

Mitä Irmelinin kirjoituskone nyt nakuttaa? Ei uutta lastenkirjaa tällä kertaa, esimerkiksi vihreällä hevosella lentävästä hankolaispojasta Rasse Raskista, vaan puhtaaksikirjoitusosuutta kolmanteen järkälemäiseen osaan Carl-Gustaf Liliuksen elämäkerrrasta Sjutusen år.  Kunpa tämä meidän maamme mittakaavassa ainutlaatuinen taiteilijatarina saataisiin suomeksikin jonain kauniina päivänä!

Lue lisää: Irmelin on esitelty blogissa ennenkin
Katso myös Schildtsin (nyk. SETS) kirjailijaesittely Youtubesta

Päivän kirja: Rasse Rask lähtee lentoon (Tammi).

27.6.2014

Salainen puutarha








Ystäväperheen taiteilijapuutarha on kuin pieni matka toiseen aikaan ja maailmaan. Puikkelehdimme kaariksi taipuvien ruusupuiden alta erilaisiin vihreisiin huoneisiin. Kiviportaatkin kukkivat. Muurin rakosissa on aarteita sadan vuoden takaa. Polut on reunustettu simpukoin.

Filosofiset kissat johdattavat meidät lopulta sisälle, sinisen keittiön läpi yläkertaan ja parvekkeelle, josta aukeaa meri. Avoimesta ikkunasta kuuluu kirjoituskoneen nakutus.

24.6.2014

Juhannus lautasella


Kauhealla kauppareissu-ahdistuksella taas syöksyttiin keskikesän juhlapyhään. Kas kun olisi pakko jotain tehdä, niin en tee. Tai teen, mutten keksi. Tai keksin, mutten onnistu. En turhaan ole julistanut vuoden lempipäiväkseni tiistaita. Tavallista tiistaita.

Juhannus on onneksi helpoimmasta päästä. Kunhan lautasella on uusia perunoita, niin kaikki ovat tyytyväisiä. Kalat, ne kuuluvat ainakin täällä saaristossa kesäpöytään, ja saaristolaisleipä. Katkarapumössyköitä toivottiin lasten leiristä. Jotain vihreää tietysti olla pitää. Muna on aina hyvä. Kukilla koristellaan.

Ja sitäpaitsi kun esimerkiksi pääkaupungissamme jussina on kaikki kiinni, niin Hangossa kaikki on auki. Juhannusta siten sulostuttivat myös Makaronitehtaan uutuus Pilpil-pasta, pikkuruisen puistoravintola Parkin herkkutoastit sekä Origon burgerit.

Mutta lauantain kemuissa meni kyllä tällä köksällä menu vähän pieleen.





Olin poiminut Glorian Ruoka & Viini-sivustolta hyvän oloisen reseptin talteen. Näin ollen, kun yllätysvieraiden piipahdus venähti illallisaikaan, oli meillä onneksi ruokasuunnitelma selvillä ja aineksetkin olemassa.

Mutta voi. Ensinnäkin; me emme oikein osaa paistaa lihaa. Kuinka monta kertaa meidän pitää lyödä päätä sen kanssa seinään, en tiedä. Mutta tälläkin kertaa meillä oli tarjota mauton klöntti, vaikka häntä oli suurella hellyydellä kierrätetty huoneenlämmön, grillin, uunin ja folion kautta pöytään.

Toiseksi reseptikolmikon avokadorisottolisuke osoittautui melko kummalliseksi. Risotto oli tarkoituskin tarjota jäähtyneenä, mutta mitä on jäähtynyt risotto? Kylmää, kovaa ja tahmeaa. Ei napannut. Ja jo hämmentelyvaiheessa koin, että tehdä riosttoa ilman voita ja juustoa on maailman luokan menetetty mahdollisuus nauttia voista ja juustosta. En siis suosittele.

Mutta kolmas elementti, vähän omin päin viritetty chorizosalsa, se sentään onnistui! Yhdessä näistä kaikista sai kuitenkin vatsansa täyteen ja ilon ylimmilleen.

Chorizosalsa:
Punaista ja vihreää chiliä silputtuna, oman maun ja vahvuusasteen mukaan.
Reilusti pilkottua kesäsipulia varsineen.
Reilusti valkosipulia.
Paketillinen (4 kpl) chorizo-raakamakkaroita, kuutioituna.
1 tölkki tomaattimurskaa.
Puoli pientä lasillista viiniä.

Paistele makkarat öljyssä. Lisää sipulit ja chilit. Pyörittele.
Lisää pannulle purkillinen tomaattimurskaa ja viini. Lisää mausteet eli suolaa ja sokeria. Hauduttele muhevaksi.
Mausta loppusuoralla parilla kourallisella kaikenlaisia tuoreita yrttejä (korianteri, minttu, lehtipersilja) sekä limen mehulla.

Alkuperäinen resepti: Glorian Ruoka & Viini.

23.6.2014

Suuret, pienet karkeloivat







Juhannus on meillä herttainen, 
kirkas taivas on sininen. 
Pirtti on jo pesty puhtoinen,
pihamaakin laastu on!

(Suomalainen kansansävel)

21.6.2014

Kaupungin valot










Kaunista juhannusaamua ystävät! Kurkistakaamme päiviin, jolloin hieno pieni kaupunkimme vasta valmistautui ottamaan vastaan keskikesää juhlivaa kansaa.

Sää on ollut vaihtelevaa. Sataa, paistaa, paleltaa. Jos viileästä kelistä jotain iloa on, niin se, että kaikki kukkiva kestää kukassa kauemmin. Euroopan ainoan vesikarusellin köydet ovat saaneet heilahdella nyt itsekseen, pienet pulikoijat viettävät välipäiviä lämpimämpiä kelejä odotellessa. Omalla pihalla pöytäliina kuivuu, kastuu, kuivuu. Korituolien kaaret pongahtelevat vaahteran alla kosteudesta...

Tule jo, kesäkuuma!