23.4.2014

Melko vihreää


Mikä kumma siinä onkin, että aina juhapyhien viimeisenä päivänä ruoat ovat parhaimmillaan? Ensin sitä vääntää hiki hatussa ja pää painekattilana jotain menyyyyyytä, ja sitten loppumetreillä tempaisee rennoin rantein jämät jääkaapista ja kokkaa siitä sitten sellaista, jota olisi oikeastaan halunnut syödä kaiket kemut...
Pääsiäismaanantain rääppiäisillä tarjottiin melko vihreää settiä. Lehtikaalichipsejä, varhaiskaali-fenkoli-kevätsipulisalaattia, uunissa valkoviinitilkassa höyrytettyjä ja voilla siveltyjä kaalinlohkoja, vihreää parsaa sekä timjamilla ja valkosipulilla maustettuja highland-lihapullia. Mehukkaista appelsiineista leikkasimme lohkoja lautasen reunalle, vilkutimme viikonloppuhankolaisille ja jäimme elelemään pihaelämäämme kuin pienet, tyytyväiset leppäkertut!

Kirjan & Ruusun päivän yllätys

Hyvää Kirjan & Ruusun päivää ystävät!

Hankolaiseen Ravintola Origoon - joka on tunnettu paitsi hyvästä ruoasta myös ruusuista - on kätketty yksi kappale kesäisen herkullista keittokirjaa Auringon maku. Meillehän kirja on erityisen rakas, koska sitä somistavat Herra Kameran kauniit kuvat, mutta on se muidenkin mielestä ihana. Kurkistetaan muutamaan blogiin:

"Master Cheffinä parhaiten tunnetuksi tullut, vuonna 2013 parhaan ruokabloggaajan arvonimenkin kopanneen neidon kirja on täynnä kesäaurinkoa, kiinnostavia reseptejä ja upeita kuvia. Kuvat kirjaan on ottanut Tomi Parkkonen, jolla näköjään on taito kuvata selkeiden ruokaotosten lisäksi loistavasti tunnelmia ja pysähtyneitä hetkiä." - Sillä sipuli

"Käsissäni saattaa olla tämän kevään kaunein keittokirja. Masterchefistä ja Truly Kira -blogista tunnetun Kira Åkerström-Kekkosen uuden keittokirjan pääosassa ovat Kiran kekseliäät reseptit ja Tomi Parkkosen auringonpaisteiset kuvat. Ja tietenkin Hanko." - Suolaa ja hunajaa

"Uusin ostokseni keittokirjarintamalla on Kira Åkerström-Kekkosen Auringon maku. Tämän kirjan kanssa nälkä kasvaa selaillessa, enkä keksi yhtään reseptiä jota en haluaisi tai aio kirjasta kokeilla. Hyväntuulinen ja valoisa opus, kauniit valokuvat, herkulliset reseptit – kertakaikkisen ihana kirja!" -Mama Caffe


"Ensivaikutelmani Kira Åkerström-Kekkosen Auringon maku -kirjasta on kesäinen, herkullinen ja esteettisesti upea. Nidettä selatessa tunnen haluavani yht'äkkiä kesäiseen Hankoon, jossa Tomi Parkkosen ottamien kuvien perusteella eteerisen kaunista. Christer Lindgrenin välihöpinät Hangon kesän legendoista puhaltavat kirjan henkiin." - Pumpkin Jam

"Rouva Jones sai viime kesänä vihiä siitä, että ihana keittokirja on valmistumassa. Kuvauksia tehtiin Hangossa, jossa lomailimme tiiviistiin Kirjatoukan ja Herra Kameran kyljessä. Herra Kamera (valokuvaaja Tomi Parkkonen) siis kuvasi tämän ihanuuden. Kesäiset ja ihanat ohjeet Kira Åkerström-Kekkonen. Rouva Jonesin sohvapöydällä ihaíltavana ja taatusti testattavana!  Hangon rakkaat paikat kuvissa ja tunnelmissa mukana...olispa jo kesä..." - Mrs. Jones

"...koko ruokakeskeisen perheemme mielestä tämä on oivallisen raikas uutuus. Erilainen, pirteä, nuorekas, maukas, siis hankolainen :) Kuulkaas, tässä on yksi niistä kirjoista jonka soisin käännettävän myös englanniksi / ranskaksi / italiaksi vaikka tiedänkin ettei se ole mahdollista / kannattavaa. Täydellinen tuliainen maailmalle ja kauniisti kuvattu makumatka kesäiseen saaristoon. Tämän voisin antaa myös hää- tai ylioppilaslahjaksi. Suosittelen! NAM!" - Pikkutalon elämää

Tarkistin äsken origolaisilta, kirjaa ei ole vielä löydetty :) Etsintöjä saa jatkaa tänään klo 22 saakka.

Kuvassa maaliskuinen ensikokkailumme kirjasta, haukea ja avokadokreemiä!

Vieraileva kirjoittaja/ Elokuva Kirjavaras




Olimme toissa viikolla siskoni Elsan kanssa katsomassa kolme leffaa, joista kaksi katsoimme samana päivänä aivan peräkkäin. Äidin pyynnöstä keskityn tässä tekstissä elokuvaan Kirjavaras.

Odotin tältä leffalta todella paljon, koska olin nähnyt kyseisen elokuvan julisteen aiemmin elokuvateatterin seinällä. Siitä asti olen odottanut vain sen tuloa elokuvateattereihin. Enkä pettynyt ollenkaan!

Elokuva oli todella pitkä, yli kaksi tuntinen, mutta missään vaiheessa se ei alkanut pitkästyttämään. Elokuva alkoi aika dramaattisesti, kun pienen tytön veli kuoli ja tyttö vietiin sijaisperheeseen toisen maailmansodan vuoksi. Alussa kauhistelin, kuinka ilkeä Lieselin uusi äiti hänelle onkaan, mutta onneksi Liesel saa turvaa uudesta isästään, joka on hänelle alusta asti todella mukava. Lieselin ja hänen sijaisäitinsä välit kuitenkin paranevat ja siihen liittyy yksi lempikohtauksistani.

Lieselin äiti tulee koululle ja hakee tytön luokasta kovasti toruen häntä ja vie hänet kauemmaksi puhumaan. Äiti kuitenkin kertoo Lieselille hyvän mutta salassa pidettävän uutisen, Max selviää hengissä, ja he halaavat ja iloitsevat siitä hetken yhdessä. Mutta äiti pyytää Lieseliä kävelemään luokkaan suu mutrulla, koska kaikki tuntevat hänet ”pahana noita-akkana”. Tämä on kuitenkin Lieselille hankalaa ja äiti auttaa häntä. Hän vie Lieselen takaisin luokkaan, niskasta kiinni pitäen ja toruu häntä samalla.

Liesel ei osaa elokuvan alussa lukea ollenkaan, mutta hänen sijaisisänsä opettaa häntä maalaamalla aakkoset kellarin seiniin.

Ihan alussa Liesel saa kaverikseen Rudy nimisen pojan, jonka kanssa hän leikkii melkein joka päivä. Rudy on alusta asti vähän ihastunut Lieseliin, mutta Liesel ei ole kiinnostunut hänestä.

Elokuvan nimi, Kirjavaras, tulee siitä kun alussa, veljensä hautajaisissa, pappi pudottaa raamattunsa ja Liesel ei annakaan kirjaa takaisin papille vaan pitää sen itsellään. Vähän ajan päästä Liesel varastaa kirjan natsien kirjakokon hiilikasasta ja salakuljettaa sitä takkinsa alla. Kaupungin pormestarin vaimo näkee, kun Liesel varastaa kirjan kokosta ja kun Liesel käy viemässä pyykkejä pormestarin vaimon luo, pyytää hän Lieselin heidän kirjastohuoneeseensa. Liesel on siellä kuin taivaassa ja menee aina välillä sinne lukemaan vapaa-ajallaan. Kun pormestari tajuaa Lieselin käyvän heillä lukemassa kirjoja, hän kieltää sen. Liesel ei kuitenkaan malta olla ilman kirjoja jä kömpii ikkunasta aina varastamaan yhden kirjan, kenenkään huomaamatta. Hän kuitenkaan ei pidä sitä varastamisena vaan lainaamisena. Hänhän paluttaa kirjat aina takaisin.

Liesel varastaa kirjoja pormestarin vaimon kirjastohuoneesta lukeakseen niitä Maxille, juutalaiselle jota he piilottavat kellarissaan. Kirjat pelastavat Maxin hengen.

Elokuva sai minut kiinnostumaan historiasta ja etenkin toisesta maailmansodasta! Kauheaa, kuinka kaikki ihmiset eivät saaneet elää sellaisina kun he ovat, vaan joutuivat piilottelemaan kellareissa selviytyäkseen.

Elokuvan loppu on todella rankka, mutta katsoja saa nähdä Lieselin tulevaisuuteen ja hän eli hyvän elämän.

Suosittelen elokuvaa ihan kaikille kirjoista, hyvistä tarinoista ja historiasta kiinnostuneille. Elokuva perustuu Markus Zusakin samannimiseen kirjaan.

-Helmi

Kirjatoukan esikoisen Helmin aikaisempi vieraskirjoitus (Gilmore Girls) täällä.

22.4.2014

Sininen puutarha








Hangon kylpyläpuistossa, siellä missä katujen nimetkin ovat Auringonkujaa ja Huvilatietä, on eräs talo ja eräs piha, joka on jo muodostunut jokakeväiseksi nähtävyydeksi. Pysäyttelemme, me pikkukaupunkilaiset, toisiamme marketin maitohyllyjen välissä, ja kyselemme joko S:n puutarha kylpee scillojen sinessä. Pyöräilemme myös kenties epäilyttävän usein talon ohi.

Ja nyt on se aika. Scillojen aika. (Ja myös toisen sinisen, kaihonkukan aika.)

Seuraavaksi odotamme vanhojen luumupuiden puhkeavan kukkaan.

Kiitos S kuvausluvasta!

Kevään juhlia


Noin. Pääsiäinen on vietetty, pääosin ulkona, auringossa. Pitkäperjantain aamuna hajosi astianpesukone, juuri parahiksi kun ruokavieraita oli horisontissa jokaiselle juhlapyhän neljälle päivälle. Mutta ystävätpä heiluttivat tiskiharjaa niin ahkerasti, että tänä aamuna pölyn (ja eriväristen höyhenien) laskeuduttua keittiö kiilteli aamunkajossa ja vain vaikuttava rivistö ikkunalaudalla kuivumassa nököttäviä kuohuviinilaseja kertoi joitakin juhlia kuulemma olleen.

Katoimme loppuviikosta takapihalle pitkän pöydän, joka sekin tuntui vain pitenevän pääsiäisen edetessä. Tuoli jos toinenkin karkasi sisältä ulos, rappusilla oli pino pehmeitä huopia ja kiiltäviä lehtiä niitä kaipaaville. Pääsiäisenkeltaiset kukat nyökkivät pöydän kulmilla, ensimmäiset yrtit istutettiin juhlallisesti ruukkuihin. Ehdimme myös retkille sen seitsemälle rannalle. Valkosipulilta tuoksuvaa lammasta raahattiin folionyytissä kalliolta toiselle. Pohjolan kevät näytti totisesti kauneimmat kasvonsa.

Mutta nyt on niin fillarin pyöränkumi kuin ehtoisa emäntäkin ihan puhki, joten palataan näihin kuviin, näihin tunnelmiin tuonnempana!

21.4.2014

Smile!




Kirjatoukan & Herra Kameran vanha hupi, peilikuvat. Tällä kertaa Helsingin humusta, viime viikolta.

Viimeinen rakkaus

Kun näin Viimeisen rakkauden ensi-illan aikoihin tämän kuvan, painoin pienen, sievän pääni Herra Kameran olalle ja huokaisin, että tiedän ihan justiinsa miltä tuossa penkillä tuoksuu. Ja että haluan ehdottomasti nähdä elokuvan.

En kuitenkaan onnistunut osuumaan elokuviin Hangossa enkä missään muuallakaan, mutta joitakin iltoja sitten rakas mieheni soitti ja ehdotti leffailtaa. Hän seisoi vuokraamon hyllyjen edessä ja raportoi minulle puhelimessa vaihtoehtoja. Ei, ei, ei... "Sitten täällä on joku Viimeinen rakkaus... koskaan kuullutkaan." (Kirjataan pöytäkirjaan taas todistusaineistoksi Herra Kameran ilmiömäisestä muistista ja kuuntelutaidosta.)
Otase, otase, otase!!

Mutta voi. Elokuva ei napannut. Niin paljon aineksia, niin suuret mahdollisuudet, niin... vaisu. Kuvat olivat suunnattoman kauniita, värit kuin elämän päiväunesta, mutta tarinassa oli jotain teennäistä ja melkein puuduttavaa.

Michael Caine on hyvä roolissaan Mr. Morganina, Clémence Poésy (Pauline) on viehättävä sekoitus arkisuutta ja keijukaisuutta, mutta sitten taas Michael Cainen lapsia näyttelevät Justin Kirk ja Gillian Andersson suorastaan piinallisen pingottuneita ja alleviivaavia. Luonnottomia. Dialogi ei solju, tarinassa ei tunnu olevan pointtia. Emme usko elokuvan ihmisiin, kulkuun.
Jos elokuva olisi malttanut pysyä Mr. Morganin kauniissa kodissa (olisin halunnut viipyä siellä pitkään, kierrellä!), menetetyn rakkauden kaihossa, uuden ystävyyden suloisessa viehätyksessä, hetkissä Pariisin kaduilla ja kahviloissa, lehtensä menettäneiden puiden hiekanvalkoisissa puistoissa, tanssikoulun savunväristen seinien sisäpuolella, retkessä Saint-Maloon... ties vaikka olisimme ihastuneet.

Elokuvan (dvd) kansiteksteissä höpistään jostakin elämänilon löytymisestä, mutta me emme sitä löytäneet. Tästä elokuvasta.

Päivän kirja (johon elokuva perustuu): Françoise Dorner, La douceur assassine.

20.4.2014

Olen Hydralla, palaan pian

Olen unohtanut hetkeksi pääsiäisvieraat, kokkailut, hajonneet astianpesukoneet, kätketyt munat, varisevat liljankukat, ryppyisen pöytäliinan, hiekan eteisen lattialla, takapihalle jääneet samppanjalasit, joista auringosäde taittaa ja sukeltanut mielikuvissani Leonard Cohenin kanssa 60-luvulle, Hydran saarelle, Kreikkaan.

Inspiraation iski tällä kertaa tämä New York Times'in T Magazinen artikkeli.

Kuva Mojo-lehdestä vuodelta 1994.

15.4.2014

Meikkileikki









Annoimme typyköille jokin aika sitten lahjaksi meikkiopastukset suloisen Jenniferin kauneushoitolassa Hangon kävelykadulla. Ajattelimme, että kun kerran purkit ja pensselit kiinnostelevat enenevässä määrin, niin parasta käydä ammattilaisen kanssa kerran perusjutut läpi. Lahja lunastettiin nyt viikonloppuna.

Miten tehdään luonnollinen meikki, entä miten leikitellään vähän enemmän väreillä? Ja kaikki kivat vippaskonstit kaupan päälle. Minäkin istuin salakuuntelemassa ja kuulin ensimmäisen kerran mm. hohdepuuterista. Haluan hohdepuuteria! Pakko saada hohdepuuteria!

Olen muuten ryhdistäytynyt ihonhoitorintamalla. Kuorinut, naamioinut, kosteuttanut, huomioinut silmänympärykset, hellinyt heleyttävällä kuurilla, loiskinut kasvovettä päälle. Syönyt vain ihan vähän ranskanperunoita. Ja melkein KIERINYT kookosöljyssä. (Siksiköhän mun on tehnyt viime aikoina mieli ananasta ja rommia??) Nyt on yks niin kuulkaa hemmetin heleä Kirjatoukka, että ... [kitarariffi]

Mutta mitä mä mun naamasta horisen, kun kaikkein kauneimmat saavutukseni näette kuvissa!

11.4.2014

Fish & Chips








Jäin jumiin ravintola-aatoksiin, minulle käy usein niin. Aloin haaveilla Fish & Chips -kuppilasta.

Näen sinkkitiskin ja punaisen, seinää kiertävän sohvan, jonka selkänojassa on nappeja. Näen tiiliseinää,  portugalilaisia sinivalkoisia kaakeleita baarin takana, suuren suuren peilin, kauniit kuparilamput.
Tuolit eivät saa kolista, ja pöydät eivät keinua. On ennemminkin hämärää kuin huikaisevan valoisaa. Tilassa kuuluu pehmeä puheensorina, Herra Kamera soittaa levyjä ja välillä vietetään simpukkaviikkoja merimiesvalssien tahtiin. Haitari soi. Kauniit, vihreät olutpullot seisovat lasiovisessa kylmiössä kuin pienet sotilaat. Cokis tarjoillaan lasipulloista ja valkoviini hieman suositeltua kylmempänä.

Jokaisessa puupöydässä on posliinikulhollinen sitruunalohkoja, betoniruukuissa tuoksuu minttu ja lautasten vieressä on valmiina paksut, paperiset lautasliinat. Pöytäliinakin on paperia ja siihen saa kirjoittaa. Tarjoilijoilla on mustat essut ja he ovat hyvin, hyvin hauskoja.

Annoksesi tarjoilemme kirkkaan hernepyreen kanssa, ja pienissä kulhoissa on tartar-kastiketta tai kotitekoista majoneesia. Ketsupissa on kunnolla etikkaa. Jos haluat syödä pitkän kaavan mukaan, ehdotamme alkuun fenkoli-appelsiinisalaattia ja jälkiruoaksi tyrnisorbettia. Tuo herra tuolla nurkassa, hän tilaa joka perjantai (osteriaikaan) kaksitoista Fin de Clairea, huuhtelee ne alas Muscadetilla ja lähtee sitten vihellellen vaimoaan juna-asemalle vastaan. Jos olet juhlista väsynyt, tuon sinulle pinaattiomeletin, valkosipulileipää ja suuren kupin maitokahvia.

Sisäänkäynnin luona on kuluneita nojatuoleja, lehtiä vanhoissa viinilaatikoissa ja hyvä lukuvalo. Pieni pöytä käden ulottuvilla helpottaa aperitiiveista (pastis, isoilla jäälohkareilla) nauttimista. Samppanjalasit ovat hyvin pienet ja hyvin ohuet.

Tulisitko?

Kaikki kuvat: Pinterest.

Sarjassamme "tietoja, joita ilman et voi elää": Kirjatoukka rakastaa ranskalaisia perunoita yli kaiken.

10.4.2014

Asennetta

Siinä missä minä olen maailman surkein shoppailija, niin perheemme toinen miehenpuoli, se nuorempi, käyttää suvereenisti kaikki rahansa vaatteisiin. Ja tyyli on hallussa, aina.

Paita ja lippis: Burton
Housut: Vimma

Lue myös: We <3 Burtonin partaveikko

Chez Marius

Kuva: Ravintola Marais'ssa, Pinterest
Luin tänä aamuna vesi kielellä Hesarista pariskunnasta, joka nautiskelee päivittäin erilaisia juustoja, oikeita juustonrakastajia. Jutun lomassa he mainitsivat ennen muinoin (70-luvulla?) Helsingissä sijainneen ranskalaisen ravintolan, Chez Mariuksen.

Chez Marius!! En siis olekaan muistanut väärin!

Minulla on vuosikausia ollut mielessäni ravintola Helsingin Mikonkadulla, jossa olen käynyt useammankin kerran, isoäitini kanssa. Oliko siellä punaruudulliset pöytäliinat? Oliko katto tavattoman korkealla, vai olinko minä vain niin pieni? Olen syönyt siellä jotain todella herkullista tai minua on pidetty siellä erityisen hyvänä, niin vahvat mielikuvat, vaikkakin unenomaiset, minulla tuosta ravintolasta on.

Googlaan Chez Mariuksen, mutta löydän vain hyvin vähän tietoa. Jos tiedot pitävät paikkansa, ravintolaa pyöritti Cagnes-sur-Merissä syntynyt Marius Raichi, ranskalainen kuvaaja, joka tuli alunperin elokuvahommiin Helsinkiin.

Minun muistoissani Chez Marius elää juuri sellaisena ravintolana, jonka haluaisin vieläkin löytää. En voi väittää muistavani juuri mitään, mutta muistan, että se oli täydellinen. Täydellinen bistro. Tuntuu, että olen ikäni etsinyt sille seuraajaa.

Kuinka ranskalainen olet, tee testi!
"You’re as French as Jean Dujardin eating camembert on the Canal Saint Martin. You’re pretty French. You know good food and good wine and although you’re a pessimist who complains a lot, you always know how to enjoy life."

Kirjatoukan menovinkit


Sandra Kantasen näyttely "Maisemia ja yöperhosia" Korjaamo Galleriassa 17.4.-11.5.2014. Kirjatoukka menee, mene sinäkin.

“Uusimmat teokseni Maisemia ja yöperhosia näyttelyssä ovat syntyneet muutamien vuosien aikana. Maisemat olen kuvannut pääasiassa Kroatiassa, mutta mukaan mahtuu kuvia myös Kiinasta. Pienet yöperhoset olen kuvannut vuosia sitten residenssissä Japanissa.
Olen hidas taiteilija, tai valokuvani kypsyvät hitaasti valmiiksi teoksiksi. Kuvattu negatiivi on minulle raakamateriaalia, josta hissukseen kypsyy teos, kun olen sitä useita vuosia tuijotellut. Monesti teen kuvasta useita versioita, joskus onnistuu heti joskus ei tule mitään.
Yöperhoset keräsin talteen suuren studioikkunamme alta Japanin Aomorissa jonne ne illalla tulivat valon houkuttelemina. Aamulla ne olivat kuolleet ja vein ne skannattavaksi. En tiennyt miten voisin niitä käyttää, mutta nyt niille löytyi muoto muiden maisemien rinnalla. Skannerin luonnoton valo ja sen tuottama terävyys kiehtoivat minua.
Maisemat ovat osa sarjaa, jota olen työstänyt ensimmäisestä Kiinan vierailustani lähtien vuonna 2000. Olen eri tavoin yhdistänyt maalausta ja valokuvaa. Teoksiin syntyy uusia tasoja, vaikka etsin aina “samaa kuvaa”. Liu’un syvemmälle itse tekemisen prosessiin ja kauemmas tästä maailmasta.”

- Sandra Kantanen

Lainaus täältä.

9.4.2014

Sinun unelmalomasi?



Ystävä. Sen sijaan, että lennähtäisit Eurooppaan tai risteilisit naapurimaihin, mitä jos ottaisitkin kevään vastaan Suomen eteläisimmässä kaupungissa, "Pikku-Bretagnessa" eli Hangossa? Vierastalomme Taiteilijaresidenssi odottaa juuri sinua.

Pääsiäisen aika on vielä vapaana. Asetu aloillesi, rentoudu ja nauti pitkästä viikonlopusta rakkaasi tai ystäväsi kanssa. "Täällä on hyvää karmaa", sanoi edellinen vieras, ja luulen, että ainakin osaksi se johtuu elosta taiteen ympäröimänä. Taiteilijaresidenssi kun on saanut nimensä hankolaisten taiteilijoiden töistä, joilla talo on sisustettu.

Meidän perheessämme lapsilla on ollut tapana, että ensimmäinen mereen pulahtaminen tapahtuu pääsiäisenä, osui se sitten mihin kohtaan kevättä  - ja keliä - hyvänsä. Tänä vuonna, huhtikuun lopussa, pääsiäinen on todennäköisesti jo lämpöinen, kaupungin puutarhat kylpevät kukkaloistossa ja Taiteilijaresidenssin isolla terassilla, suojassa merituulelta saa jo kerättyä rusketusraitoja.

Pääsiäiseen kuuluu hyvin syöminen. Lähiruokaan ja luomuun panostava Ravintola Origo on avoinna joka päivä. Origossa voit myös käydä maistelemassa kuuluisaa Brad Pittin ja Angelina Jolien rosé-viiniä. Ravintola Makasiini juhlii koko kevään erityisillä pihvipäivillä ja pääsiäisenä on lisäksi kattaus sesongin herkkuja kun huippukokki Fredde tulee Hanko-vierailulle. Hangonkylän På Krokenissa saa iskeä kädet kyynärpäitä myöten simpukkakattilaan tai hakea kallioeväät viereisestä kalapuodista. Café Regatasta saat lämpimät leivät ja salaatit ja jos lämpötilat eivät vielä taivukaan terassikeleiksi, on heillä lasihuone merinäköaloin kahvihetkeäsi varten valmiina. Tai entäs Nauti Cafén terassi, koko Itäsatama on jalkojesi juuressa! Jos hyvin käy, Esa Niemisen löytää pianon takaa hyräilemästä. Kokeile täällä italialaista kirsikkajäätelöä, se on taivaallista! Monet kesäravintolatkin availevat pikkuhiljaa oviaan.

Jos haluat kokata mielummin itse Taiteilijaresidenssin hyvin varustellussa pikkuköökissä, on tori saman kadun toisessa päässä ja lisäksi voit ostaa vihanneksia ja munia suoraan Nissen tilalta tai highland-karjan lihaa Havsgårdin Arjalta. Ruokakauppaan on kävelymatka ja viininkin saat kulman takaa. Vierastalon varustukseen kuuluu myös grilli.

Kino Olympiassa, upeassa vanhassa elokuvateatterissamme pyörii pääsiäisenä mm. Oscar-voittaja, Paolo Sorrentinon Suuri kauneus (La grande bellezza).

Voit myös viettää pääsiäisen joogaten, Merijoogan pääsiäsiohjelman näet täällä. Lupaan, että Merijoogan aurinkoisten naisten käsittelystä poistut arkeesi uutena ihmisenä. Jos taas juokset mielummin omia aikojasi, väitän, ettei Bellevuen rantatietä kauniimpaa lenkkireittiä löydy mistään. Ja sitten omaan saunaan! Tai ehkä löydät Hangosta ihan uusia lajeja. Oletko kokeillut leijasurffausta tai frisbee-golfia?

Ja se uimareissu, merikaste? Uimahuone on Taiteilijaresidenssistä muutaman minuutin kävelymatkan päässä, niin kuin kakki muukin Hangossa!

Pääsiäinen Taiteilijaresidenssissä kahdelle henkilölle 500 eur (sis. alv.).
Sis. 4 vrk, to-ma 17.-21.4., lakanat ja pyyhkeet, Kirjatoukan kuuluisan kirja-, lehti- ja elokuvavalikoiman sekä pullon kuohuvaa. Lisätietoja ja yhteystiedot täällä.

Hangon kevään tarjonnasta tähän mahtui vain murto-osa. Lue lisää matkailun sivustolta.

8.4.2014

Häslä


Jennifer Lawrence elokuvassa American Hustle on uusi hiusidolini. Muutenkin tuo 70-luvun look viehättää, 70-luvun lasta. American Hustlessa kyseistä vuosikymmentä saa kuulemma kyllikseen, eikä se rajoitu vain kampauksiin, meikkeihin ja vaatteisiin, vaan myös vallan viimeisen päälle lavastettuihin interiööreihin.

Hiuslaitteen lisäksi voisin ottaa Jenniferin leukalinjan. Katsoin päivänä muutamana videokuvaa itsestäni ja melkein putosin penkiltä. Mitämitämitä mun naamalle on tapahtunut, onko se pudonnut puoli metriä alaspäin viime aikoina? Sanonpahan vaan, rakkaat lukijani, että kun nainen täyttää neljäkymmentä, kaikki romahtaa.

Ajelimme viime lauantaina drinkeille Brondan baariin. Nerokasta. Ihan yhtä nerokasta ei ollut isku Stockan meikkiosastolle yhden Border Linen (giniä, pinkkiä greippimehua, minttua, sitruunaruokoa) jälkeen ulisemaan että tehkää mun naamalle joooooootaaaaaiiiiin.

Meikkimyyjä from heaven kyseli ensin asiantuntevasti kauneudenhoitorutiineistani. Noh, illalla pesen kasvoni millä milloinkin ja aamulla laitan jotain rasvaa. Nivean sinisestä peltipurkista, esimerkiksi.
"Kai te kuitenkin teette säännöllisesti kuorinnan ja käytätte naamioita?"
(Milloin, oi milloin minua ryhdyttiin teitittelemään meikkiosastoilla ja tarjoamaan tuotteita "vanhenevalle iholle"?)
Hymyilen pahoittelevasti. Myyjä alkaa mennä jotenkin ihan mutkalle.
"Seerumia?" Ravistan päätäni.
"Yövoidetta?" hän jo kuiskaa. Koen pakottavaa tarvetta pyytää anteeksi.
Kasvoveden ja silmänympärysvoiteen kohdalla voisin melkein vannoa, että hänellä on kyyneliä kauniisti rajatuissa silmissään.

Kävelen lopulta pienen, kauniin paperikassin kanssa ulos. Nyt alkaa uusi elämä!
Unohdan kassin Stockan Herkkuun, siihen leivostiskin eteen.

Oikeasti uskon, että kauneuden, terveyden ja hyvän unen salaisuus on - ei, ei gini senkin höpsöt, vaan riittävä määrä Hangon erinomaisen raikasta meri-ilmaa ja hanavettä, päivittäin.

Herra Kamera kävi katsomassa American Hustlen itsekseen, minä en ole sitä vielä nähnyt. Pyysin häntä kirjoittamaan teille elokuvasta pari sanaa, mutta siihen hänellä ei ollut aikaa. "Entä haastattelu?" kysyin, ja sehän sopi kiireiselle miehelle. Sain puhelinajan.

Kirjatoukka: Kävit sitten katsomassa American Hustlen. Mitä pidit?
Herra Kamera: Se oli ihan hyvä.
Kirjatoukka: Haluatko tarkentaa vähän?
Herra Kamera: Siis, oli se kyllä, ihan tosi hyväkin. Välillä.
Kirjatoukka: Mitä vielä haluaisit kertoa elokuvasta lukijoillemme.
Herra Kamera: Eipä siitä sen kummempaa.
Kirjatoukka: Asia selvä. Lukijat ovat varmasti aivan liekeissä tästä.
Herra Kamera: Kiva.

7.4.2014

Omaks neidon ihanimman




Meillä kahdella kahjolla oli aprillipäivänä kihlajaispäivä. Emme ole ihan varmoja että monesko?

Aikoinaan Helsingin Sanomiin ilmestyi ilmoitus, jossa luki pikkunokkelasti "Ei valetta, vaan Valletta", sillä me menimme kihloihin Maltan pääkaupungissa, huhtikuun ensimmäisenä päivänä.

Olimme nuoria ja rahattomia. Nappasimme äkkilähdön reissuun ilman tietoa majoituksesta. Perillä saimme kolkon mutta suuren suuren kattohuoneen jostain kolossaalisesta hotellista. Parvekekin oli ison yksiön kokoinen.

Olimme päättäneet jo lähtiessämme suurieleisesti, mutta salaa, että tämä olisi kihlajaismatkamme. Asetimme lehteen ilmoituksen tietylle päivälle ja päätimme ostaa sormukset perillä. Perillä me kuitenkin sitten kiertelimme baareja ja söimme aamuöisin paistettua kalaa sataman kuppiloissa, elimme turmiollista elämää ja hölmöilimme mitä hölmöilimme. Nykyajan nuoret ovat onneksi niin kunnollisia, mutta me, me olimme melko kunnottomia.

Kihlajaispäivän aamuna ryhdistäydyimme ja valuimme kauppakadulle ostamaan minulle nykysilmin katsottuna kauhean rihkamahelkkeen, halvimman sormuksen, jonka löysimme. Herra Kameralla oli isävainajansa eleetön kultasormus, jota hän kantaa edelleen. Työnsimme sormukset toistemme sormiin pienessä kappelissa ja yllättäen hetki olikin hurjan merkityksellinen. Meitä vapisutti.

Olimme jo iltoja takaperin katselleet itsellemme sopivan arvokkaan näköisen ravintolan juhlistaaksemme tärkeää hetkeä. Ravintola sijaitsi satamassa, se oli jonkunlainen linnoitus ja sinne johti laskusilta. Me kipitimme laskusiltaa pimeän laskeuduttua, hieman ryppyisinä, hyvin tärkeinä.

Meidät ohjattiin pöytään, valkoisiin hansikkaisiin puetut kädet ojensivat nahkakantiset menut. Meillä ei ollut varaa juuri mihinkään. Minä nieleskelin, ja Herra Kamera oli aivan kalpea. Tilasimme vain alkusalaatit ja vettä (luulitko, että näin käy vain sarjakuvissa?). Lähdin hoipertelemaan naistenhuoneeseen jännitykseltäni.

Minulla on muuten tapana jäädä aina lukkojen taakse, kysykää vaikka Terhiltä. Niin tälläkin kertaa. Olin jonkunlaisessa tornissa, pikkuruisessa huussissa, ja aivan onnettoman jumissa. Nyin ovea ja tuijotin kämmenen kokoista ikkuna-aukkoa. Olisiko siitä mahdollista puristautua ulos? Alla oli tosin hirmuinen putous kivikkoiseen mereen, mutta parempi kai sekin. Me olimme jo alakerran salissa rahoja laskiessamme täysin alipukeutuneina niin noloudesta soikeita, etten kertakaikkiaan halunnut vetää enää mitään ylimääräistä huomiota meihin.

Salissa Herra Kamera istui heinäseipäänä pienessä pöydässä ja yritti sulautua seinään. Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, kun aikaa oli kulunut enemmän kuin riittävästi, että tuore morsian on nyt kertakaikkiaan karannut.

Joku minut sitten kuitenkin vapautti, en enää muista kuka tai miten. Hiivin alakertaan, istuin hiljaa Herra Kameran viereen punaisena kuin tomaatti, söimme salaattimme ja maksoimme laskun.

Seuraavana iltana vahingosta viisastuneena palasimme omiemme pariin. Löysimme jostain biljardibaarista kaksi roistoa, joiden vähintäänkin epäilyttävään kyytiin hyppäsimme keskellä yötä ja ajoimme kaksi tuntia jonnekin, syömään grillattua jänistä. Se oli mahtava illallinen se!

Tätä kihlajaispäivää vietettiin omassa Hangossa, hienossa ja herkullisessa, silti ihanan rennossa Ravintola Origossa ja onnistuin puuteroimaan nenänikin ilman sen suurempaa hämminkiä. Eikä kumpikaan karannut!

Halajatko lisää ? Lue vielä tapaamisestamme ja häistämme.

5.4.2014

Ystävät, rakkaat











Merenneito on vihdoin päässyt seinälle, hiio-hoi sille! Samaan syssyyn vähän kotikuvia, kun niitä tuossa oli tyrkyllä.

Kuvat saattavat näyttää viattoman mitäänsanomattomilta, mutta ne sisältävät suuria tunteita; kukkia, joita olen vihdoin saanut pidettyä hengissä (minä, kaikista maailman ihmisistä!), ihanan, rakkaan naapurin lahjoittaman kirjaveistoksen ja Woody Allenilta näyttävän häkkyrän, jonka Herra Kamera löysi kellarista ja nakutteli seinälle kirjoituspöytäni viereen. Tuon keltaisen huulikiiltopussin kulma muistuttaa minua joka päivä eräästä Kalle-pojasta, joka oli koulussa tehnyt omin käsin pussukan, todennut sen muistuttavan häntä Hangosta ja Hangon Annasta ja niin minä sain sitten eräänä päivänä postia. Hän oli myös sujauttanut raitojen sisään äitinsä avustuksella mustan kajal-kynän, niin hyvin hän minut tuntee. Kalle <3

Keltahäntäinen, koristeellinen messinkikirjanmerkki on jo vanhempi, mutta aina vain yhtä rakas. Sekin on ystävältä, jonka jokainen pieni tuominen maailmalta on ihan varta vasten minulle ajateltu. Vai mitä sanotte pienestä Frida Kahlo -taulusta San Fransiscosta tai ankkuri-leimasimesta Amsterdamista?

Että joku joskus ajattelee minua jossain, ei kai tyttö voi enempää toivoa.