19.8.2015

Rapujuhlat











Niin, ne rapujuhlat!

Ihan joka vuosi ei raaski rapujuhlia järjestää, mutta nyt elämää ja elokuuta juhlistaaksemme soitimme Hangonkyläntien helmeen, Tommenin markettiin ja tilasimme legendaarisen tammisaarelaisen Jannen naapurikaupungissa keittämiä jokirapuja koko konkkaronkalle.

Kutsuvieraina olivat niin ikään legendaariset mutsi ja faija sekä tyttösten pikkuystävätär.

Mustat pilvet kiersivät tiilirotiskoamme, mutta niin vain saimme katettua ulos sinäkin iltana. Ilta-aurinko osui meihin niiaten vaahteran takaa, vai puuhun ripustettu lyhtyrimpsuko meitä lämmitti. Vasta pääruoaksi siirryimme sisätiloihin. Kun aurinko putoaa vierastalon taakse, tulee viileää.

Rapupöytään kuuluu snapsi punainen. Minä en oikein ole kattajasorttia, mutta löysimme oikeansävyisen liinan kapioarkustani. Ostimme lisäksi punaisia kynttilöitä, rapuserpentiiniä ja lyhtyjä. Rapuveitset lainasi Jacob. Viritimme soittimeen vanhoja ruotsalaisia juomalauluja. Moët ja Bollinger tappelivat, Bollinger voitti.

Meillä ravuista pitävät kaikki, mutta hintava herkkuhan tuo vedet kielelle nostattava saksiniekka on. Siksi me mitoitimme ravut alkupaloiksi kera paahtoleivän ja tillin ja jatkoimme syöminkejä grillatuilla pihveillä, kanttarellikastikkeella, höyrytetyllä kukkakaalilla, sekä vihreillä pavuilla pinjansiemenien kera. Onneksi olimme siivonneet ravunkuoret rapulientä varten jo heti alkupalapöydässä, juustojen ja jälkiruokien jälkeen se olisi saattanut jäädä tekemättä!

Sanoinhan, että elokuussa yritän ottaa menetettyä kesää takaisin. Projektin #bileetjokailta etenemistä voi seurata Instagramissa. Ja elokuu on totta vieköön tarjonnut mitä hienoimmat puitteet, kuin kutsuna. Äsken pyöräilimme pojan kanssa koulun kukkatehtävän perässä ympäri Hankoa. Regatanrannassa oli vesijumpparyhmä, rantalentopallopoikia ilman paitaa sekä suppailijoita. Aurinko teroitti hiekalla kököttävät uimakopit liidunvalkoisiksi, heinät heiluivat kultaisina. Joku solahti Tellinan kalliolta uimaan punaisissa bikineissä. Näitä iltoja ei sovi nyt ohittaa, kohta on pimeää ja kylmää noin kahdeksan kuukautta.

Koristekuvioidut Hobstar-juomalasit tekevät niin pöytään kuin pöytää kivan tunnelman, niin kauniita ja säkenöiviä ne ovat. Laseista voi tarjota kylmiä ja kuumia juomia ja ne saa pestä koneessa, joten meillä ne solahtivat ihan jokapäiväiseen käyttöön ja lastenkin lempilaseiksi. Hobstareja myy Haukilahden Mrs Jones. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"